› Takaisin graafiseen esitykseen

Päällysteet

Päällysteiden ylläpitoon kuuluu päällysteiden uusimista ja pintausta sekä urien ja reikien sekä halkeamien paikkausta. Päällystystöiden yhteydessä voidaan tehdä myös tierakenteen peruskorjausta.

Kuvituskuva

Näytä lisää valtakunnallista tietoa Minimoi

Suomessa on noin 50 000 km kestopäällystettyjä maanteitä. Se on 65 % koko maantieverkosta. Ilmasto, raskas liikenne ja nastarenkaat kuluttavat tien pintaa, ja huomattava osa päällysteistä on uusimisen tarpeessa. Määrärahojen niukkuuden vuoksi vuosittain voidaan uudelleenpäällystää vain osa huonokuntoisesta tiestöstä. Valtakunnallisen linjauksen mukaan toimenpiteet kohdistetaan ensisijaisesti päätieverkolle, muun tiestön päällystevauriot hoidetaan paikkaamalla.

Päällystämisessä käytetään yleisesti menetelmää, jossa vanhaa päällystettä hyödynnetään uuden valmistuksessa. Näin säästetään materiaalikustannuksissa ja määrärahat riittävät useamman kohteen korjaamiseen.

Päällystystyöt ajoittuvat kesäaikaan, touko - lokakuulle. Päällysteohjelma julkaistaan ELY-keskusten alueellisilla sivuilla. Huomattava on, että esimerkiksi sääolosuhteet saattavat aiheuttaa muutoksia töiden ajoitukseen.

Päällysteiden kuntoa seurataan

Päällystettyjen teiden kuntoa kuvataan neljän tiestömittauksissa kerättävän kuntomuuttujan avulla: urasyvyys, tasaisuus, vauriot ja kantavuus. Tasaisuus ja urasyvyys kuvaavat tien pintakuntoa ja niillä on suurin vaikutus tiellä liikkujien kokemaan tien kuntoon. Tien rakenteellista kuntoa kuvaavat tien pinnalta mitattava kantavuus sekä päällysteen vauriot. Näiden kuntomuuttujien perusteella määritetään kuntoluokka viisiportaisen kuntoluokituksen avulla.

Kuntoluokitusta käytetään apuna päällystystöiden ohjelmoinnissa. Lisäksi luokitus antaa yleiskuvan Suomen teiden kunnosta ja sen kehittymisestä.

Paikkausmenetelmiä kehitetään

Koska päällysteen uusiminen ei ole mahdollista läheskään aina kun se olisi tarpeen, joudutaan varsinkin vähäliikenteisemmillä teillä turvautumaan päällystevaurioiden paikkaamiseen. Paikkausmenetelmiä on kehitetty erilaisiin vaurioihin ja olosuhteisiin sopiviksi. Silti ongelmana on, että varsinkin kostealla ja kylmällä säällä suoritetut paikkaukset eivät kestä liikenteen ja sääolosuhteiden aiheuttamaa kulutusta ja samat kohdat joudutaan paikkaamaan yhä uudestaan.

Kaikkein huonokuntoisimmilla teillä harkitaan päällysteen poistamista ja tien muuttamista sorapintaiseksi, jolloin tie pystytään pitämään liikennöitävänä pienemmin kustannuksin.  

Tiemerkinnöillä turvallisuutta  

Tiemerkinnöillä on suuri merkitys turvallisuuteen, liikenteen sujuvuuteen ja ajomukavuuteen. Niiden tarkoituksena on osoittaa ajoradan ja ajokaistojen sijainti sekä parantaa tien erottumista ympäristöstä. Niillä on myös tärkeä tehtävä tien optiseen ohjaukseen ajoneuvon kuljettajan näkökentässä ja ne täydentävät liikennemerkeillä annettua tietoa. Pimeällä ja huonossa säässä paluuheijastavat tiemerkinnät helpottavat oleellisesti ajoneuvon kuljettamista ajoradan oikeassa kohdassa.

Herätevaikutuksiin perustuvan tärinää tai muuttunutta rengasääntä aiheuttavan tiemerkinnän katsotaan vähentävän yksittäisiä suistumis- ja kohtaamisonnettomuuksia. Näitä tien pinnan tasosta erottuviin erilaisiin jyrsintöihin ja profiileihin perustuvilla merkinnöillä on myös saavutettavissa paremmat märkänäkyvyyttä koskevat ominaisuudet kuin tasomaisilla tiemerkinnöillä.

ELY-keskusten alueellisille sivuille  voi siirtyä valitsemalla ylhäältä oikealta Valitse alue -kohdasta halutun alueen.

TIETOA ALUEELTA

Päällysteet - Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala

(Pohjois-Savon ELY-keskus vastaa liikenneasioista myös Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla.)

Vuoden 2019 päällystystyöt

Pohjois-Savon ELY-keskus käyttää vuonna 2019 päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Itä-Suomessa noin 17 miljoona euroa. Käytettävissä oleva rahoitus on noin miljoona euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna ja 6 miljoonaa euroa vähemmän kuin 2017.

Maanteitä päällystetään Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 210 kilometrin matkalla. Kevyen liikenteen väyliä päällystetään noin 10 kilometriä. Pääosa päällystystöistä kohdistuu vilkkaimmin liikennöidylle tiestölle.

Koko Itä-Suomessa päällystetyn tieverkon pituus on noin 8 500 kilometriä.

Tiedote töiden käynnistymisestä 13.5.2019

 


Päivitetty

ota yhteyttä

0295 020 600 ma-pe klo 9-16  (pvm/mpm)

Chat-palvelu avoinna arkisin klo 12-16.

Tienkäyttäjän linja 0200 2100 
Ilmoitukset liikennettä vaarantavista ongelmista tiestöllä (24 h/vrk, pvm/mpm).

muualla verkossa