Valtatie 9 Onkamo - Niirala


Valtatien 6 ja valtatien 9 uusi eritasoliittymä Onkamossa.

Pohjois-Savon ELY-keskus on laatinut maantielain (503/2005) 18. §:n mukaisen yleissuunnitelman valtatien 9 parantamisesta välillä Onkamo-Niirala (Tohmajärvi). Valtatiestä tulee suunnitelman myötä korkealuokkainen turvallinen ja sujuva yhteys, joka palvelee sekä rajaliikennettä että tohmajärveläisiä. Valtatien parantamisen yleissuunnitelmalla varaudutaan liikennemäärän suureen kasvuun.

Suunniteltu valtatien 9 osuus kulkee valtatieltä 6 Onkamosta Tohmajärven keskustan Kemien läpi Niiralaan ja se on 32 kilometriä pitkä. Osuus kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T), joka tarkoittaa tärkeää liikenneverkkoa jäsenmaissa sekä alueellisella ja kansallisella tasolla. Valtatie 9 on osa Suomen tärkeintä päätieverkkoa Turusta Tampereen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun kautta Niiralan raja-asemalle. Onkamon ja Niiralan välinen valtatieosuus on lisäksi tärkeä seudullisen ja paikallisen liikenteen väylä.

Valtatien 9 kehittämisen tavoitteena on turvata kansainvälisesti merkittävän liikenneväylän jatkuvuus ja kehittämismahdollisuudet huomioiden myös paikalliset tarpeet. Yleissuunnitelmaratkaisu on muodostettu tiiviissä yhteistyössä Tohmajärven kunnan ja muiden sidosryhmien sekä asukkaiden kanssa. Suunnittelussa on vastattu moniin rajaliikenteen ja asukkaiden tarpeisiin sekä sovitettu yhteen erilaisia intressejä niin liikenteen, ympäristön kuin ihmisten elinolojen kannalta. Yleissuunnittelun lähtökohtana on loppuvuodesta 2016 päättynyt ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) ja kunnan osayleiskaavaprosessit. Suunnitelmaratkaisua on tarkennettu yleissuunnitelmavaiheessa vaihtoehtotarkastelujen ja saadun palautteen perusteella.

Suunnitelmaratkaisu

Yleissuunnitelmassa on määritelty tien likimääräinen paikka, tilantarve ja suhde ympäröivään maankäyttöön sekä tekniset ja liikenteelliset perusratkaisut. Suunnittelun yleispiirteisyys merkitsee sitä, että esimerkiksi yksityistiejärjestelyt tarkentuvat ja vahvistuvat seuraavissa suunnitteluvaiheissa.

Valtatie parannetaan korkealuokkaiseksi päätieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Ratkaisu sisältää uudet tielinjaukset Onkamossa, Kemien pohjoispuolella sekä Marjomäen ja Kaurilan välillä ja eritasoliittymän Onkamossa valtatielle 6. Tien suunniteltu nopeusrajoitus on 100 km/h lukuun ottamatta Onkamon eritasoliittymän aluetta. Osana yleissuunnitelmaa on esitetty toimenpiteet myös meluhaittojen torjumiseksi ja muiden ympäristövaikutusten lieventämiseksi.

Vaikutukset suuria

Rajaliikenne hyötyy merkittävästi erityisesti Kemien kohdan ja sen itäpuolisen osuuden parantamisesta. Liikkuminen nopeutuu ja muuttuu turvallisemmaksi. Paikallinen liikkuminen helpottuu merkittävästi rinnakkaistien, alikulkujen sekä turvallisten liittymien ansiosta. Tosin osalle paikallista liikennettä aiheutuu myös kiertohaittaa.

Kemiessä valtatien siirtyminen pois vie taajamasta sekä liikenteen haitat että hyödyt. Taajaman hajautuminen palvelujen siirtyessä uuden valtatien tuntumaan on yksi suunnitelman merkittävimmistä vaikutuksista, mutta liikenteen vakavia ongelmia ei olisi voitu ratkaista parantamalla valtatietä nykyisellä paikallaan. Yksittäisiin asuintaloihin kohdistuu muutamissa kohdin vakavia kielteisiä vaikutuksia. Kokonaisuutena yleissuunnitelmaratkaisun hyödyt ovat kuitenkin haittoja selkeästi suuremmat, erityisesti ihmisten elinolojen näkökulmasta.

Jatkotoimenpiteet

Yleissuunnitelma on maantielain mukaan käsiteltävä suunnitelma, jonka Liikennevirasto hyväksyy kuultuaan lausunnonantajia ja asianosaisia. Lausuntoaikana yleissuunnitelma asetetaan yleisesti nähtäville Tohmajärven kunnassa 30 vuorokauden ajaksi, jolloin ne, joiden etua tai oikeutta suunnitelma koskee, voivat esittää yleissuunnitelmasta mielipiteensä. Suunnitelman nähtävilläolo alkaa 8.10.2018 ja kunta kuuluttaa siitä erikseen.

Hankkeen jatkosuunnittelun mahdollistavassa hyväksymispäätöksessä päätetään valtatien 9 parantamisen liikenteelliset ja tekniset periaateratkaisut. Niistä ei voi olennaisesti poiketa, kun laaditaan suunnitteluprosessin seuraavassa vaiheessa tiesuunnitelmaa.

Vaikka valtatiellä on jo nykyisinkin kehittämistarpeita, ei yleissuunnitelmassa esitettyä järeää parantamista kannata toteuttaa ilman voimakasta liikennemäärän kasvua.  Hankkeen toteuttaminen ei ole Liikenneviraston tai Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttamisohjelmissa. Valtatieratkaisun määrittämisen myötä voidaan seurata rajaliikenteen kehittymistä ja katsoa samalla tulevaisuuteen aluetta, maankäyttöä ja elinkeinoja kehittäen.

Yleisötilaisuus pidettiin 4.10.2018

Valmista yleissuunnitelmaa esiteltiin yleisötilaisuudessa torstaina 4.10.2018  Tohmajärven kunnanvirastolla valtuustosalissa .

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
kehittämispäällikkö Timo Järvinen
puh. 0295 026 722 tai etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Sitowise
Matti Romppanen
puh. 020 747 6740 tai etunimi.sukunimi@sitowise.com

Päivitetty