Valtakunnallisessa alueiden kehittämisessä on tavoitteena

  • vahvistaa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta
  • edistää väestön hyvinvointia
  • turvata  hyvä elinympäristö ja kestävä aluerakenne

TIETOA ALUEELTA

Aluekehittäminen - Uusimaa

ELY-keskuksen aluekehittämisen keskeiset tavoitteet on kirjattu hallituskausikohtaiseen strategiseen tulossopimukseen. Se perustuu ohjaavien hallinnonalojen yhdessä laatimaan strategia-asiakirjaan sekä toiminta-alueen maakuntaohjelmiin ja niiden toteuttamissuunnitelmiin. ELY-keskus toteuttaa siis strategia-asiakirjan kansallisia linjauksia ottaen huomioon oman alueen erityispiirteet ja olosuhteet.

ELY-keskuksen toiminnan vaikuttavuus kohdistuu alueen elinvoimaisuuteen, elinkeinoelämän menestystekijöihin sekä väestön hyvinvointiin.

 

Uudenmaan ELY-keskuksen strategiset linjaukset 2016-2019

1. Toimiva yhdyskuntarakenne ja liikkumisratkaisut

Tavoittelemme kehitystä, joka ohjaa kestävien kulkumuotojen käyttöön ja turvalliseen liikkumiseen taloudellisesti ja päästöjä vähentäen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla raideliikenteellä on tässä keskeinen merkitys. Tavoitteena on myös tukea työvoiman liikkumista: sujuvat työmatkat tukevat ihmisten arkea ja parantavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä.

Tavoittelemme sitä, että joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn osuus kulkumuodoista kasvaa. Tätä tavoitellaan esimerkiksi liityntäpysäköinnin mahdollisuuksia parantamalla ja kehittämällä henkilökuljetusten uusia muotoja harvaan asutuilla seuduilla.

Näitä tavoitteita edistetään liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuusyhteistyöllä kuntien, maakunnanliittojen, Liikenneviraston, HSL:n ja muiden toimijoiden kanssa. Kuntien kaavaohjauksessa huolehditaan, että maankäytön ja liikenteen yhteensovittaminen saa sisältöä. Jokaisessa kaavassa ja erityisesti yleiskaavoissa tuodaan mukaan toimivan ja kestävän yhdyskuntarakenteen ja liikkumisratkaisujen teemat selvitettäviin ja ratkaistaviin suunnittelukysymyksiin.

2. Työpaikkojen täyttyminen nopeasti

Tavoittelemme yhdessä Uudenmaan TE-toimiston kanssa sitä että alueen avoimet työpaikat täyttyvät mahdollisimman nopeasti. Nostamme työnvälityksen TE-toimiston tärkeimmäksi tehtäväksi.

TE-toimiston työnvälityksen prosessien ja toimenpiteiden vaikuttavuuden mittaamista on tarpeellista parantaa, jotta palveluita ja määrärahoja voidaan kohdentaa tehokkaammin.  Aloitamme yhteistyössä TEM:n ja Uudenmaan TE-toimiston kanssa hankkeen, jossa tuotetaan osuvaa tietoa työnvälityksen vaikuttavuudesta päätöksenteon tueksi. ELY-keskus ja TE-toimisto myös solmivat keskenään tulossopimuksen vuodelle 2016, jonka strategisena kärkenä on työpaikkojen täyttyminen nopeasti. Tulossopimuksen yhteydessä sovitaan mittaristosta ja sen seurannasta.

Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto ovat aktiivisesti mukana hankkeissa joilla mahdollistetaan työnvälityksen prosessin digitalisointi.  Myös henkilöstön osaamista kehitetään mahdollistamaan digitalisoitu työnvälityksen prosessi työnhakijoille ja työnantajille.

3. Työelämän kehittäminen

Autamme yhdessä Uudenmaan TE-toimiston kanssa alueen työnantajia kiinnittämään uudella tavalla huomiota työhyvinvointitekijöihin osana tuottavuuden kasvua ja kilpailukykyä. Erityisenä kohderyhmänä ovat kehittymishaluiset ja – hakuiset uusmaalaiset yritykset ja organisaatiot.

Tätä toteutetaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston resurssein ja prosessein kiinteässä yhteistyössä Työelämä 2020 –kehittämishankkeen alueverkoston kanssa.

Kiertotalouden innovaatiot ja alan yritysten toimintamahdollisuudet Uudellamaalla

Tavoittelemme sitä että kestävään kiertotalouteen pohjautuva liiketoiminta kasvaa. Samalla jätteiden hyödyntäminen ja ravinteiden ohjattu kierto tehostuvat. Kiertotalous pitää sisällään biotaloutta ja cleantechia, ja digitalisaatio mahdollistaa kilpailukykyiset ja tehokkaat ratkaisut.

Kiertotalouden hankkeita voidaan soveltuvin osin priorisoida ELY-keskuksen kehittämis- ja asiantuntijapalveluissa ja esimerkiksi maaseuturahoituksessa. Voimme myös sujuvoittaa kiertotaloushankkeiden ja yritysten prosesseja ja palveluketjua hyödyntämällä verkostoja ja viranomaisyhteistyötä niin, että asiakasyrityksen prosessi etenee kitkatta. Kehitystä tuetaan myös tarjoamalla yrityksille osaavaa työvoimaa (TE-toimiston työnvälitys, työvoimapolittiinen aikuiskoulutus).

4. Kotouttaminen ja kansainvälisyyden hyödyntäminen

Tavoittelemme sitä että maahanmuutosta elinkeinoelämälle avautuva työvoima-, osaamis- ja innovaatiopotentiaali tunnistetaan ja hyödynnetään laajasti. Tätä tavoitellaan mm. tulosperusteisuuden lisäämisellä kotouttamiseen liittyvissä palveluhankinnoissa ja koulutusmenetelmien kehittämisellä yhä enemmän työmarkkinoille siirtymistä tukevaksi. Myös yrityksiä kannustetaan aktiivisesti hyödyntämään alueen kansainvälinen rekrytointipotentiaali, ja rekrytoimaan parhaita osaajia.

Etsimme ja kokeilemme aktiivisesti erilaisia keinoja kansainvälistä suojelua saavien kotouttamiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Yhtenä mahdollistajana tässä tavoitteessa on Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima Kotona Suomessa – hankekokonaisuus, joka parantaa maahanmuuttajien alkuvaiheen palvelukokonaisuutta sekä kehittää alueellisten kotouttamistyötä tekevien viranomaisten osaamista.

5. Elinkeinoelämälle toimivat kuljetusketjut

Tavoitteenamme on elinkeinoelämän tarpeiden yhä parempi huomioiminen tieverkon ylläpidossa sekä tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja kuljetusketjujen toimivuuden edistäminen. Tämän mahdollistamiseksi yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa tiivistetään ja kuljetusketjujen palvelutaso-odotuksia selvitetään, ja erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia elinkeinoelämään arvioidaan nykyistä paremmin.

Tieverkon korjausvelan vähentämisessä priorisoidaan elinkeinoelämälle keskeisiä kuljetusreittejä.  Tavaraliikenne tieverkolla mahdollistetaan nykyistä paremmin poistamalla mm. kantavuus- ja korkeusrajoitteita. Lisäksi edistetään liikenteen erilaisia kokeiluja tehokkaampien kuljetusratkaisujen löytämiseksi mm. tukemalla normaalia tavaraliikennettä suurempien HCT-yhdistelmien (High Capacity Transport) kokeiluja.

6. Vesien hyvä tila

Tavoittelemme alueen rannikkovesien, järvien ja jokien hyvää ekologista tilaa ja käyttökelpoisuutta. Huonossa kunnossa olevia vesistöjä parannetaan, ja hyväkuntoiset vedet säilytetään hyvänä. Pohjaveden hyvä tila turvataan.

ELY-keskuksen keskeisiä keinoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ovat verkostoyhteistyö, tiedolla ohjaaminen, valvonta, suunnittelu ja maatalouden ja kalatalouden rahoituskeinojen hyödyntäminen vesiensuojeluun ja vaelluskalakantojen elvyttämiseen. Vesien tilaa heikentävää kuormitusta vähennetään ja kunnostuksia tehdään tärkeissä kohteissa.

7. Luonnon monimuotoisuuden ylläpito ja tukeminen

Tavoittelemme alueellamme luonnon taloudellisen ja virkistyskäytön sekä luontoarvojen yhteensovittamista kestävällä tavalla siten, että kasvien ja eläinlajien ja elinympäristöjen kirjo ei enää vähene. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen maankäytön suunnittelulla, maatalousluonnon hoidolla ja luonnonsuojelulla.

Luonnonsuojelualueet kytketään osaksi viher-, virkistys- ja metsäalueverkostoa. Sama verkosto lisää asukkaiden hyvinvointia ja tarjoaa mahdollisuuksia luontomatkailuun. Uudenmaan ELY-keskus ohjaa ja valvoo suunnittelua. Maatalouden muokkaamia monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia kohteita hoidetaan. Luonnonsuojelulla ja suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelulla varmistetaan arvokkaimpien luontokohteiden säilyminen.

8. Paremmat ELY-palvelut 

Tavoittelemme jatkossakin hyvää asiakastyytyväisyyttä, sujuvia prosesseja ja asioinnin helppoutta. Olemme aktiivisesti mukana TE-toimiston ja ELY-prosessien kehittämisessä ja digitalisoimisessa ja viemme asiakkailta oleellista tietoa edelleen prosessien kehittäjille (esimerkiksi ohjaaville ministeriöille ja kehittämishankkeille). Otamme strategiset asiakkaat mukaan palvelujen kehittämiseen. Parannamme päätösten ja lausuntojen kielen laatua. Teemme asiakirjoista selkeämpiä ja helpommin ymmärrettäviä.

9. Elävä kokeilukulttuuri

Otamme kokeilukulttuurin osaksi toimintatapojamme. Erilaisia kokeiluja voidaan matalalla kynnyksellä aloittaa luottamuksellisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kokeiluja voidaan tehdä myös rajatusti ja kevyellä hallinnoinnilla. Samalla kokeiluihin kuitenkin liittyy johdonmukainen arviointi. Kokeiluilla pyritään tulosten ja vaikuttavuuden parantamiseen.

 

 

 

 

 

 

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa