Tiedotteet 2018

Yritykset tavoittelevat voimakasta viennin kasvua Itä-Suomessa (Itä-Suomi)

Kehittämis- ja investointihankkeita rahoitettiin ELY-keskuksen avustuksella Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa vuonna 2017 noin 70 miljoonalla eurolla. Rahoitetuissa hankkeissa korostui erityisesti voimakas kasvun ja kansainvälistymisen tavoittelu sekä digitaalisuus.

Yritykset tavoittelivat suurempaa viennin kasvua verrattuna edellisvuoteen. Kansainvälistymishalukkuus korostui myös hankkeiden sisällöissä. Myönnetty rahoitus jakautui toimialoittain erittäin laajasti, ja suurin osa rahoituksesta myönnettiin kokoluokaltaan pienten yritysten hankkeille. Hankkeista yli puolet oli vähähiilisyyttä edistäviä, joka on merkittävä strateginen tavoite EU-ohjelmissa.

Yrityksille myönnettiin rahoitusta lähes 44 miljoonaa euroa. Rahoituksen arvioidaan kasvattavan liikevaihtoa 350 miljoonalla eurolla, josta viennin osuus on noin 190 miljoonaa euroa. Uusia työpaikkoja odotetaan syntyvän lähes 1000. Lisäksi hankkeiden odotetaan käynnistävän tulevaisuudessa lähes 130 miljoonan euron kehittämisinvestoinnit.

Suurimmat yritystuet Itä-Suomessa

Yritys Tuki, €
Piippo Oy, Outokumpu  2 720 000
Toripiha Oy, Vesanto  2 239 000
Joensuun CNC-Machining Oy, Joensuu  1 325 000
Houseboat Saimaa Oy, Rantasalmi 1 255 000
E Avenue Oy, Kuopio  1 239 000
Sooci Oy, Liperi  1 176 000
Oy SWM-Wood Ltd, Mikkeli      840 000
Teroprint Oy, Mikkeli    827 000
Iisalmen Sahat Oy, Iisalmi    801 000
Tulikivi Oyj, Juuka    631000

                                             
Kasvun riskiä pienemmäksi kehittämispalveluilla 

Yritykset käyttivät apunaan myös ELY-keskuksen tarjoamia kehittämispalveluita, joihin sisältyvät monipuoliset analyysi- ja konsultointipalvelut. Ulkopuolisen asiantuntijan avulla yrityksillä on mahdollisuus löytää ratkaisuja ongelmiinsa, ja päästä kasvu-urallansa eteenpäin. Asiantuntijapalveluihin myönnettiin Itä-Suomessa vuonna 2017 yli miljoona euroa, 200 yritykselle.

Kehittämishankkeilla parannetaan pk-yritysten kilpailukykyä

Kehittämishankkeilla lisätään digiosaamisen taitoja kouluttamalla ja kehittämällä digiosaajien kyvykkyyttä erityisesti pk-yrityksissä. Hankkeiden toteutuksessa painottuu myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset. Työvoimakoulutusten ja palkkatuen tulevat muutokset rakennerahastoissa, mahdollistavat uusien työllistämiskeinojen kokeiluja. Tämän vuoksi työn ja työvoiman liikkuvuuden kokeilut tulevat myös jatkossa olemaan tärkeitä teemoja. Kiertotalouden toteutumista vauhditetaan yritysten ja muiden toimijoiden materiaali- ja sivuvirtojen tarkastelulla niin, että toimijat voivat löytää toistensa virroista materiaaleja uusille tuotteille ja liiketoiminnalle.

Vuoden 2017 aikana kehittämishankkeita rahoitettiin 110 kappaletta 26 miljoonalla eurolla.

ELY-keskukset vauhdittivat yritysten vientiä ja kasvua koko Suomessa

Yritysten investoinnit innovaatiotoimintaan, vientiin ja kasvuun kiihdyttivät viennin vetoa vuoden 2017 aikana. ELY-keskukset rahoittivat pk-yritysten kasvuhankkeita Suomessa vuonna 2017 noin 165 miljoonalla eurolla. Yritysten kehittämishankkeiden odotetaan käynnistävän noin 580 miljoonan euron kehittämisinvestoinnit ja uusia työpaikkoja odotetaan syntyvän noin 5500.

Rahoituksen myötävaikutuksella avustusta saaneiden yritysten liikevaihdon odotetaan kasvavan noin 1,7 miljardia euroa, josta vientiä on yli miljardi euroa. Vientiin johtaa siis arvioidusti lähes 60 % ELY-keskuksen yritysrahoituksesta.

Liitteet: Vuoden 2017 yritys- ja hankerahoitukset Itä-Suomessa

Tietoa rahoituksesta:
Yritysrahoitus (ely-keskus.fi > yritysrahoitus)
Yritysten kehittämispalvelut (yritystenkehittamispalvelut.fi)
Hankerahoitus (rakennerahastot.fi > Itä-Suomi)

Lisätietoa: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, Etelä-Savon ELY-keskus, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi,
p. 044 246 4670
Rahoituspäällikkö Timo Ollila, Etelä-Savon ELY-keskus, timo.ollila(at)ely-keskus.fi,
p. 040 843 1009
Ylijohtaja Pekka Häkkinen, Etelä-Savon ELY-keskus, pekka.j.hakkinen(at)ely-keskus.fi,
p. 0400 853 075
Ylijohtaja Ritva Saarelainen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, ritva.saarelainen(at)ely-keskus.fi,
p. 0400 671 469
Ylijohtaja Kari Virranta, Pohjois-Savon ELY-keskus, kari.virranta(at)ely-keskus.fi,
p. 0400 371 094


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa