Tiedotteet 2017

Ympäristöministeriö vahvisti Puijon Konttilan suojelun (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskuksen suojelupäätös koskee Konttilan pihapiiriä rakennuksineen.

Ympäristöministeriö on vahvistanut Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemän myönteisen suojelupäätöksen Puijon alueella sijaitsevan Konttilan tilan päärakennuksen, aitan, navetan ja pihapiirin suojelemisesta rakennusperinnön suojelemisesta annetulla lailla.

Suojelu kohdistuu asuinrakennuksen ulkoasuun ja sisätiloihin, navetan ja aitan ulkoasuun sekä pihapiiriin.

Suojeluesityksen ELY-keskukselle teki Pohjois-Savon perinnepoliittinen yhdistys.

Vanhimmat osat vuodelta 1775

Asuinrakennuksen vanhimmat osat eli hirsiseinät ovat dendrokronologisen iänmäärityksen mukaan vuodelta 1775.

Suurimmat muutokset rakennus koki 1930-luvun peruskorjauksessa. Tuolloin rakennuksen ullakkotilaa korotettiin niin, että saatiin kaksi asuinhuonetta lisää ja kattomuodoksi laitetiin mansardikatto.

Kuopion kaupungin omistama rakennus on peruskorjattu vuosina 2002–2003, jolloin säilytettiin vuodelta 1937 peräisin oleva ulkoasu. Sisätiloissa palautettiin osittain vanhempaa alkuperää olevia rakennusosia.

Suojelupäätös on tehty niin, että Konttila voi toimia jatkossakin elävänä Puijon matkailuun ja liikuntaan liittyvänä paikkana. Sitä voidaan kehittää muuttuvien toimintojen tarpeisiin, kunhan lähtökohtana ovat sen kulttuurihistorialliset, historialliset ja maisemalliset arvot.

Ympäristöministeriön päätöksen vahvistamisesta saa pyydettäessä.

Lisätietoja:  Pohjois-Savon ELY-keskuksen ylitarkastaja Eeva Pehkonen, p. 040 537 0915


Päivitetty