Tiedotteet 2019

Vuoden 2019 rakennusperinnön hoitoavustukset on myönnetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjalaismaakunnat)

Kulttuuriympäristön kannalta arvokkaille kohteille myönnetään vuosittain loka-marraskuussa haettavia Museoviraston ennallistamisavustuksia sekä ELY-keskusten rakennusperinnön hoitoavustuksia. Hoitoavustuksia voidaan myöntää rakennusten ennallistavien korjaustöiden lisäksi myös pihapiirin tai muun kulttuuriympäristön hoitoon ja vaalimiseen liittyviin töihin.

Pohjanmaalle sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle myönnettiin vuodelle 2019 yhteensä noin 250 000 euroa Museoviraston ja ELY-keskusten korjausavustuksia. Avustushakemuksia jätettiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle yhteensä 70 kappaletta ja hakemusten mukaiset kohteet sijoittuivat melko tasaisesti Pohjalaismaakuntiin.  Jätetyistä hakemuksista 21 kpl koski valtakunnallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä (RKY-alueille) sijaitsevia rakennuksia ja 8 valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla sijaitsevia kohteita.  

Avustushakemusten ensisijaisuusjärjestys käsitellään Kulttuuriympäristön hoidon yhteistyöryhmässä. Arviointiperusteena käytetään korjauskohteiden kulttuurihistoriallista arvoa ja merkitystä osana kulttuuriympäristöä, kohdetta mahdollisesti koskevaa kaavasuojelua, korjaustoimenpiteiden kiireellisyyttä rakennuksen/kohteen säilymisen kannalta sekä avustushakemuksen sisältöä ja hakemuksessa esitettyjä toimenpiteitä. Arvioinnin pohjalta korjausavustuksia voitiin tänä vuonna myöntää yhteensä 45 kohteelle.

Avustuksia on pyritty myöntämään mahdollisimman monelle kohteelle, joten yksittäiset avustussummat ovat olleet keskimäärin 3000 - 5 000 euroa. Avustusten ympäristö- ja taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin moninkertaisia suhteessa pienehköihin avustussummiin, mikä selviää vuoden 2018 lopussa valmistuneesta Ympäristöministeriön tilaamasta avustusten vaikutuksia koskevasta selvityksestä. Selvitykseen voi tutustua tarkemmin linkin kautta:

Lisätietoja:

  • Ylitarkastaja Juhani Hallasmaa, puh. 0295 027 458

Avusutskohde Rasmuksen kivinavetta, kuva: Pirkko Järvelä.


Päivitetty