Uutiset 2018

Vaikuta vesiin! Vesienhoidon kuuleminen alkaa (Keski-Suomi)

Vesienhoidon kolmas ja merenhoidon toinen suunnittelukierros alkoivat. Kuuleminen merenhoidosta 8.1.–16.2.2018 ja vesienhoidosta 8.1.–9.7.2018 ovat käynnistyneet. 

Vesienhoidossa on tavoitteena vesien hyvä tila sekä rannikkovesissä, järvissä, joissa että pohjavesissä.  Merenhoidon tavoitteena on koko Suomen merialueen hyvä tila. Merenhoidossa tarkastellaan meriympäristöä rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle saakka.  

Koko Suomen kattavat vesienhoitosuunnitelmat vuoteen 2021 hyväksyttiin valtioneuvostossa vuoden 2015 lopussa. Nyt vesienhoitosuunnitelmia aletaan päivittää hoitokautta 2022–2027 varten. Suunnittelun aikataulusta ja työohjelmasta ja vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä sekä SOVA-lain mukaisesta ympäristövaikutusten arvioinnin aloittamisesta ja toteuttamisesta kuullaan 8.1.2018–9.7.2018.  

Suomen ensimmäinen merenhoitosuunnitelma hyväksyttiin valtioneuvostossa vuoden 2015 lopussa, ja nyt hoitosuunnitelmaa päivitetään toiselle suunnittelukaudelle. Suomen merialueen tila 2018 ja siihen liittyvät tausta-asiakirjat, jotka koskevat hyvän tilan määritelmiä, yleisiä ympäristötavoitteita sekä taloudellisia analyysejä, ovat kuultavina 8.1.–16.2.2018.  Lisäksi tausta-aineistoon kuuluu Itämeren suojelukomission (HELCOM) koko Itämeren tilaa käsittelevän englanninkielisen raportin ensimmäinen versio. Samalla kuullaan myös SOVA-lainsäädännön mukaisesta ympäristövaikutusten arvioinnin aloittamisesta ja toteuttamisesta koskien merenhoitosuunnitelmaa

Taustatietoa vesienhoidosta ja merenhoidosta sekä kuulemisasiakirjat ja ohjeet palautteen antamiseksi löydät www.ymparisto/vaikutavesiin -verkkosivuilta. Vaikuta vesiin -karttapalveluun on koottu tietoa vesien ja meren tilasta ja siihen vaikuttavista toiminnoista. 

Vesienhoidon palaute

Palaute toivotaan ensisijaisesti sähköisesti www.lausuntopalvelu.fi sivuston tai vaikuta vesiin verkkosivuilta löytyvän Webropol verkkokyselyn kautta.

Palautteen voi toimittaa myös sähköpostitse tai kirjallisesti. Vesienhoitoalueesta riippuen palaute toimitetaan joko Uudenmaan ELY-keskuksen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tai Pohjois-Pohjanmaan kirjaamoon seuraavasti:

Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue:
kirjaamo.uusimaa(at)ely-keskus.fi tai postitse Uudenmaan ELY-keskus, PL 36, 00521 Helsinki

Kokemäen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue:
kirjaamo.etela-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi tai postitse Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 156, 60101 Seinäjoki

Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue
kirjaaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus tai postitse Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 86, 90101 Oulu

Merenhoidon palaute

Merenhoidosta palaute toimitetaan  Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kirjaamoon, kirjaamo.varsinais-suomi(at)ely-keskus.fi tai postitse Varsinais-Suomen ELY-keskus, PL 236, 20101 Turku

 

Kunnan, viraston tai sidosryhmien viralliset lausunnot annetaan www.lausuntopalvelu.fi -sivujen kautta.


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa