Tiedotteet 2019

Työttömyys laskee edelleen Lapissa (Lappi)

Tammikuun lopussa Lapissa oli työttömiä 9 240, mikä on vähiten tammikuussa sitten vuoden 1990. Vuodentakaiseen nähden työttömyys laski yli 1 600 henkilöllä. Korkeimmillaan tammikuun työttömyys oli vuonna 1994, jolloin alueella oli 26 000 työtöntä.

Työttömyys laski voimakkaimmin Tunturi- ja Pohjois-Lapissa. Kunnittain työttömien osuus työvoimasta vaihteli Muonion 5,8 %:sta Posion 15,4 %:iin. 10 % alittui kahdeksassa Lapin kunnassa.

TE-toimistoon ilmoitettujen työpaikkojen määrä kasvoi Lapissa liki kolmanneksen viime vuoden tammikuusta. Työpaikkoja oli avoinna tammikuussa kaikkiaan lähes 3 900. Eniten työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi metallien jalostuksen prosessienhoitajille, kaivos- ja louhostyöntekijöille, myyjille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, ravintola-, suurtalous- ja keittiötyöntekijöille, tarjoilijoille ja siivoojille.

Työ­ ja elinkeinohallinnon palveluihin osallistui tammikuun lopussa yli 3 700 lappilaista.

Työttömyys väheni kaikilla koulutusasteilla ja laajasti eri ammateissa. Lapin pitkäaikaistyöttömyyden aleneva trendi jatkui. Tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 1 100 vähemmän kuin viime vuonna. Työttömyyden kesto oli keskimäärin 38 viikkoa, mikä on 11 viikkoa lyhyempi kuin koko maassa.

 

Lapin ELY-keskuksen tammikuun 2019 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan pdf-muodossa osoitteesta: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-lappi-tyollisyyskatsaukset

Lisätietoja: 

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Yksikön päällikkö, Satu Huikuri, 0295 037 049

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja, Tiina Keränen, 0295 037 063

Seuraava työllisyyskatsaus (helmikuu 2019) julkaistaan 26.3.2019.

Linkit:

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

Koko maan työllisyyskatsaus pdf-tiedostona:  www.tem.fi/Tyollisyyskatsaus

Kaikkien ELY-keskusten työllisyyskatsaukset, pdf-versiot: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/tyollisyyskatsaukset

 

Työnvälitystilastotietoja ELY-keskuksittain, seutukunnittain TEM:n ToimialaOnline –palvelusta: https://tem-tilastopalvelu.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/  polkua ToimialaOnline – maksuton / Työnvälitystilasto (TEM)

 

 


Päivitetty