Tiedotteet 2019

Tammikuun työllisyyskatsaus: Pohjanmaa nostaa työllisyystavoitteet entistä korkeammalle (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyysaste on jo pitkän aikaa ollut vakaata ja työttömyys jatkaa edelleen laskuaan. Työttömien työnhakijoiden määrä vähentyi vuodentakaisesta 15,2 prosenttia ja kokoaikaisesti lomautettujen määrä vähentyi 18,2 prosenttia. Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa yhteensä 7 513 työtöntä työnhakijaa. Se on yli 1000 työtöntä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisestä kuukaudesta 267 henkilöllä. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on edelleen Manner-Suomen alhaisin (6,5 %). Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

- Valtakunnalliset tavoitteet ovat nostaa työllisyys 75 prosenttiin, mutta me olemme tämän tavoitteen jo saavuttaneet, ja siksi meidän täytyy nostaa omat tavoitteemme entistä korkeammalle. Pohjanmaan tavoitteena on nostaa alueemme työllisyys 80 prosenttiin. Pohjanmaan vahvuudet ovat globaaleja megatrendejä, joten meillä on kaikki edellytykset onnistua, Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Marja-Riitta Vest kertoo.

Opintoja tukevat ratkaisut rohkaisevat nuoria koulutukseen

Nuorten työttömyys vähenee myös edelleen. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski 9,5 prosenttia viime vuotiseen verrattuna. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa. Nuorten työllistyminen ammattiin valmistumisen jälkeen on nopeutunut.Suurin osa nuorista työllistyy suoraan valmistumisen jälkeen.

- Jatkuva haku ammatilliseen koulutukseen sekä muut opintoja tukevat ratkaisut rohkaisevat nuoria koulutukseen. Ohjaus ja nivelvaiheissa tukeminen sekä työllistymistä edistävät toimet auttavat enemmän tukea tarvitsevia nuoria, kertoo asiantuntija Anne Ojala Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Kesätyöpaikkojen runsas tarjonta  

Tammikuun aikana Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli avoinna yhteensä 6168 työpaikkaa, mikäli oli 945 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä kertoo siitä, että työvoimaa tarvitaan Pohjanmaan ELY-keskusalueella ja yritykset rekrytoivat nyt ahkerasti. Työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä on laskussa. Palveluissa oli tammikuun lopussa yhteensä 5105 henkilöä. Työnantajien työntekijätarve on edelleen kasvanut vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Tammikuun osaajatarpeet ovat erityisesti  prosessi-, kuljetus-, myynti- ja palvelualoilla. Runsas kesätyöpaikkojen määrä vaikuttaa avointen paikkojen kokonaismäärään.

- Eniten kesätyöpaikkoja on tarjolla sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanossa sekä konepaja- ja metallituotteiden tuotantotehtävissä. Työllisyyden parantuessa työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä ymmärrettävästi myös laskee, toteaa johtaja Mika Palosaari Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Lue koko katsaus täältä

Briefly in English

Lisätietoja:
ELY-keskuksen ylijohtaja Marja-Riitta Vest, puh. 0295 028 558
TE-toimiston johtaja Mika Palosaari, puh. 0295 056 150

 


Päivitetty