Tiedotteet 2018

Sinilevä palasi Pohjois-Savon järville (Pohjois-Savo)

Elokuun viimeisellä viikolla sinilevähavaintojen määrä lisääntyi. Pohjois-Savon järvissä levää havaittiin neljällä seurantapaikalla, kun taas viime viikolla havainnot sinilevästä puuttuivat kokonaan. Äkilliseen levätilanteen muutokseen voi vaikuttaa usea tekijä. Levää esiintyy tavallisestikin vielä syyskuussa, mutta viimepäivien sateet ja vaihteleva sää on osaltaan vaikuttanut levän runsastumiseen.

- Sään viiletessä järvivedet sekoittuvat ja vapauttavat ravinteita syvemmistä vesikerroksista, mikä voi laukaista sinilevän runsastumisen järvissä, hydrobiologi Antti Kanninen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kertoo.

Tällä viikolla sinilevää havaittiin Kiuruveden, Siilinjärven (2 kohdetta) sekä Lapinlahden seurantapaikoilla. Levähavainnot ovat kuitenkin vain pienistä määristä levää. Leväkukintojen osalta Pohjois-Savon tilanne on  rauhallinen niin kuin se on ollut koko kuluneen kesän.

Pintavedet ovat hieman tavallista lämpimämmät vuodenaikaan nähden. Tänään 30.8. Kallavedellä, Kuopiossa mitattiin 17,1 °C ja Pielavedellä, Säviällä 16,0 °C.

Lisätietoja:

Ilari Falck
p. 0295 016 060, ilari.falck(at)ely-keskus.fi

Antti Kanninen
p. 0295 026 801, antti.kanninen(at)ely-keskus.fi


Päivitetty