Tiedotteet 2017

Sateet ja tulvat hellittämässä Etelä-Suomessa toistaiseksi

Tulvakeskus, Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset tiedottavat

Sateiden laantuminen saa jokitulvat laskuun Etelä-Suomessa. Viikonlopulle ennustetut vähäisemmät sateet eivät todennäköisesti käännä enää vedenpintoja nousuun.

Espoonjoen Turunväylän tulvan vedenkorkeus nousi torstain ja perjantain välisenä yönä 1 cm:llä, mutta nousu on nyt pysähtynyt. Virtaamat Bodominjärveltä ja Espoon Pitkäjärveltä pitävät kuitenkin vedenpinnan Turunväylällä yli tulvarajan vielä viikonlopun ajan.

Tulvariskialueella sijaitseville, suojatuille rakennuksille Espoon keskuksessa ei arvioida aiheutuvan vahinkoja, vaikka Bodominjärven juoksutusta lisätäänkin perjantai-iltapäivän aikana.

Riihimäellä Vantaanjoen pinta laski välillä alkuviikon tulvahuipusta noin 20 cm:llä, mutta nousi perjantain vastaisena yönä uudelleen 5 cm:llä. Keravajoki on puolestaan laskenut 5 cm:llä, mutta lasku on toistaiseksi pysähtynyt. Myös Karjaanjoella ja Mustijoella vettä on tulvinut pelloille.

Kokemäenjoen alueella Loimijoki ja Puujoki ovat nousseet lähelle tulvalukemia, mutta niidenkin pintojen ennustetaan kääntyvän laskuun. Järvien vedenpinnat ovat vielä nousussa Etelä-Suomen alueella.

Lisätietoja

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 731 tai 040 561 5533, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Johtava vesitalousasiantuntija Kari Rantakokko, Uudenmaan ELY-keskus
puh. 0295 021 453, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Vesitalousasiantuntija Merja Suomalainen, Hämeen ELY-keskus,
puh. 0295 025 161, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Varoitukset maa- ja merialueilla: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Vesi- ja tulvatilanne: http://www.ymparisto.fi/tulvatilanne


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa