Tiedotteet 2020

Satakunnan ELY-keskus palvelee etänä heinäkuun loppuun (Satakunta)
 

Satakunnan ELY-keskus hoitaa asiakaspalvelua pääasiassa etänä puhelimitse ja sähköisin välinein 31.7. saakka. Puhelinvaihteemme palvelee numerossa 0295 022 000.  Yhteydenottopyynnön asiantuntijoille voi jättää myös sähköpostitse. ELY-keskuslaisten sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.

ELY-keskuksen työntekijät hoitavat toistaiseksi työtehtäviinsä liittyviä tapaamisia pääosin puhelimitse ja etäyhteyksin. Vältämme matkustamista sekä kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä ja kokouksia.

Henkilöstömme työskentelee pääsääntöisesti etätyössä. Kaikki asiakaspalvelun kannalta tärkeät tehtävät pyritään kuitenkin hoitamaan myös poikkeusoloissa. Asiantuntijamme ottavat asiakkaisiimme yhteyttä, kun on tarpeen sopia erityisistä menettelytavoista esim. yritys- tai maatilakäyntien yhteydessä.
 

Poikkeustilanne tuo muutoksia tarkastuskäynteihin
 

ELY-keskukset ovat aloittaneet maatiloilla tehtävät peltotukien valvonnat viljelijöiden päätukihaun päätyttyä. Valvontoja tehdään marraskuun puoliväliin asti. Myös eläintukien valvonnat jatkuvat koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen. Eläintukien valvontoja tehdään normaalisti ympäri vuoden.

Tarkastuskäynti tehdään kolmelle prosentille maatiloista. Valvonnassa on tavallisesti viisi prosenttia tiloista, mutta osuus on tänä vuonna pienempi EU:n komission asetusmuutoksen takia. Ruokavirasto valitsee maatiloja valvontaan sekä satunnaisesti että painottaen.
 

Turvallisuus huomioitava tarkastuskäynnillä
 

Tarkastajat ilmoittavat tänä vuonna kaikista valvontakäynneistä ennakkoon. Eläintukien valvonnoista ilmoitetaan enintään 48 tuntia ja peltovalvonnoista 14 vuorokautta ennen tarkastusta. Valvonnasta ilmoitetaan soittamalla. Poikkeustilanteessa on vältettävä lähikontakteja, joten viljelijöiden ei kannata tänä vuonna osallistua peltovalvonnan maastokäynnille turvallisuussyistä. Myös tarkastajat pyrkivät välttämään lähikontakteja.

Eläintukien valvonnoissa tarkastetaan eläimet ja niihin liittyvät tukiehdot. Viljelijä voi sopia tarkastajan kanssa tarvittavien asiakirjojen tarkastamisesta valvonnasta ilmoittamisen yhteydessä.


Tukea ja neuvontaa yrityksille
 

ELY-keskusten yrityspalvelut ovat joustavasti ja tehostetusti yritysten tukena. Yritys-Suomi-puhelinpalvelu neuvoo alkavia ja toimivia yrityksiä eri tilanteissa numerossa 0295 020 500 (pvm/mpm) arkisin klo 9.00–16.15. Lisäksi Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelu auttaa ja neuvoo yrityksiä haastavissa talous- ja muutostilanteissa. Talousapu -neuvontapalvelun valtakunnallinen puhelinnumero on 0295 024 880.

Hyödyllistä tietoa löydät ELY-keskusten Koronavirus-tilannesivulta lisää sekä valtakunnallisesta koronapuhelinpalvelusta, joka palvelee numerossa 0295 024 800 heinäkuussa päivystysluonteisesti 10.7 klo 9-12 ja 13.-31.7. ti-to klo 9-12 päivystysperiaatteella.

ELY-keskuksen kanssa voi asioida myös sähköisesti. Sähköinen asiointi on auki 24/7. Lisätietoja asioinnista löytyy näiltä sivuilta: ELYjen sähköinen asiointi.

ELY-keskus seuraa tilannetta jatkuvasti ja myös sen myötä ohjeet ja toimintatavat tarkentuvat. Viestimme aktiivisesti muutoksista verkkosivujemme lisäksi myös sosiaalisen median kanavissamme: Facebook-sivullamme (SatakunnanELYkeskus) ja Twitterissä (@SATELYkeskus).

Lisätietoja yhteyshenkilöiltämme.

Satakunnan ELY-keskuksen yhteyshenkilöt asiakas- ja sidosryhmäyhteistyössä ovat:

Marja Karvonen, ylijohtaja, puh 0295 022 111

Anne Jortikka, kehittämis- ja asiakkuuspäällikkö (mm. yritystuet ja kehittämispalvelut), puh 0295 022 046

Timo Pukkila, yksikön päällikkö (mm. maaseutuyritysten sekä maatilojen ja kehittämishankkeiden rahoitus), puh 0295 022 115

Maija Saari, yksikön päällikkö (mm. työvoimakoulutus kuten rekry-, täsmä- ja muutoskoulutus yrityksille), puh 0295 022 116

Hanna Mäntylä, tarkastuspäällikkö, (mm. maatilojen valvonta ja kasvinterveystehtävät), puh 0295 022 067

Satakunnan ELY-keskuksen kirjaamon sähköpostiosoite on kirjaamo.satakunta@ely-keskus.fi.


Päivitetty