Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Puolustusvoimien tulee hakea ympäristölupa osalle Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen toimintaa (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 17.10.2013 antanut päätöksen Kokkolan kaupunkiin kuuluvan Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen ympäristöluvan tarvetta koskevassa asiassa. Päätöksen mukaan puolustusvoimien tulee hakea ympäristölupa polttoaineen jakeluasemalle sekä kuorma-autojen ja muun kaluston varikolle. Muiden toimintojen taikka ampuma- ja harjoitusalueen kokonaisuudessaan ei katsottu lainsäädännön mukaan olevan ympäristölupavelvollisia.

Lohtajan ampuma-alue- ja harjoitusalue perustettiin vuonna 1952 Vattajanniemelle. Se on ainoa ampuma-alue, jolla voidaan ampua kaikilla puolustusvoimien käytössä olevilla ilmatorjunnan asejärjestelmillä. Lisäksi alueella järjestetään jalkaväkiaselajin eri koulutushaarojen taisteluammuntoja ja yhteistoimintaharjoituksia.

Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueen maapinta-ala on noin 1440 ha ja vesialue noin 155 ha. Suoja-alueeseen sisältyy 740 ha maata ja 1000 ha vesialuetta.  Noin 1200 ampuma- ja harjoitusalueesta kuuluu laajempaan Vattajanniemen EU:n Natura 2000–verkostoon (FI1000017), joka on Suomen laajin ja edustavin hietikkoisten luontotyyppien muodostama Natura 2000–alue. Vattajanniemi lasketaan Suomen tärkeimpiin lintualueisiin ja se on myös suosittu virkistyskäyttökohde.  Vuonna 2004 tehdyssä Vattajanniemen Natura 2000 –alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa sekä puolustusvoimien toimien sopeuttamissuunnitelmassa vuodelta 2008 puolustusvoimien toiminta on pyritty sovittamaan siten, että merkittävät haitalliset luontovaikutukset jäisivät  mahdollisimman vähäisiksi.

Ampuma- ja harjoitusalue kuuluu osittain I-luokan Karhinkankaan pohjavesialueeseen. Harjoitusalueesta on pohjaveden muodostumisaluetta 418 hehtaaria.  Polttoaineen jakeluasema ja kalustevarikko sijaitsevat pohjavesialueella.

Lisätietoja:

  • Ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kentala, puh. 0295 027 828

Päivitetty