Tiedotteet 2017

Pohjois-Savossa ensimmäiset levähavainnot vasta heinäkuussa (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savossa ensimmäiset levähavainnot on tehty vasta heinäkuun ensimmäisellä viikolla - kesäkuun viileys piti alkukesän kukinnot kurissa.

Pohjois-Savon järvien sinilevätilannetta on tänäkin kesänä seurattu 22 viikoittaisella vakiohavaintopaikalla kesäkuun alusta alkaen. Myös kansalaiset ovat voineet ilmoittaa levähavainnoista. Kesäkuun aikana yhdelläkään havaintopaikalla ei esiintynyt sinileväkukintoja. Kansalaisten ilmoituksia sinilevistä ei myöskään tullut.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla sinilevähavaintoja tuli kolmelta vakioseurantapaikalta: Onkivedeltä, Haukivedeltä ja Kallaveden Oravilahdelta. Kallaveden Väärälahdelta on myös tullut kansalaiselta sinilevähavainto viime viikonloppuna. Kaikissa havainnoissa sinilevän määrä oli vähäinen. Yleensä kesäkuun aikana on havaittu yksittäisiä sinileväkukintoja, mutta runsaimmat esiintymiset ajoittuvat heinä-elokuulle.

Pohjois-Savon järvien ensimmäisten sinilevähavaintojen lykkääntyminen heinäkuulle on ollut leväseurannan historian aikana harvinaista, mutta ei täysin poikkeuksellista. Myöskään vuosina 2012 ja 2015 sinilevää ei havaittu vielä kesäkuussa yhdelläkään vakioseurannan paikoilla. Muuten leväseurannan käynnistymisestä, vuodesta 1998 alkaen, sinileväkukintoja on joka vuosi ollut jo kesäkuun loppuun mennessä.

Viileällä säällä vaikutusta sinileväkukintoihin

Ilman viileä lämpötila vaikuttaa järvien pintavesien lämpötilaan ja hillitsee sinileväkukintoja. Kallaveden sekä Pielaveden pintaveden lämpötila on pysynyt lähes koko alkukesän vuosien 2012–2016 keskiarvoa viileämpänä. Kesäkuun puolessa välissä lämpötila kohosi hetkellisesti keskiarvoa korkeammaksi, minkä jälkeen se laski jälleen. Heinäkuun ensimmäisen viikonlopun ja alkuviikon lämmin ilma nosti myös pintavesien lämpötilaa: Kallaveden lämpötila oli Itkonniemellä keskiviikkona 5. heinäkuuta 17,7 astetta ja Pielaveden Säviällä 16,6 astetta. Viikko sitten lämpötila oli Kallavedellä 12,8 astetta ja Pielavedellä 15 astetta.

Kallavedellä veden lämpötilan kehitystä seurataan Itkonniemen reaaliaikaisten pintaveden mittausten lisäksi luotaamalla koko vesipatsaan lämpötilaa noin 10 päivän välein Säyneensalo edustalla. Mittauksia on tehty vuodesta 1961 alkaen. Säyneensalon seuranta-aikasarjassa näkyy lievä pitkäaikainen lämpenevä kehityssuunta kesäajan mittauksissa.

Kallavedellä tämän vuoden kesäkuun keskiarvoinen lämpötila yhdestä metristä mitattuna oli mittaushistorian toisiksi viilein, 10,3 astetta. Tätä viileämpi pintavesi ajoittuu vuodelle 1982, kun keskiarvoinen lämpötila oli vain 8,9 astetta. Edellisinä myöhäisinä leväkesinä, vuosina 2012 ja 2015, kesäkuun pintaveden lämpötilat olivat Kallavedellä 13,3 ja 13,4 astetta.

Tarkempaa tietoa järvien lämpöolojen ja jäätilanteen kehityksestä:

Paikalliset muutokset sinileväesiintymissä voivat olla nopeita

Lämpötilan lisäksi myös tuulisuus ja sateisuus vaikuttavat sinileväkukintojen esiintymiseen rikkomalla syntyviä lauttoja. Levätilanne voi kuitenkin vaihdella nopeasti järven eri osissa jopa vuorokauden aikana. Leväseuranta- ja tiedotus eivät anna siis täysin kattavaa kuvaa esiintymisistä. Tämän vuoksi oman rannan levätilannetta kannattaa tarkkailla.

Sinilevät kuuluvat järven luonnolliseen eliöstöön eikä tilanne ole hälyttävä, jos rantaan on ajautunut vähän levää tai muutoin kirkkaassa vedessä on harvakseltaan tikkumaisia tai ryynimäisiä hiukkasia. Mikäli sinilevää kuitenkin on vedessä selvästi havaittavissa, ei vettä tulisi käyttää löyly-, pesu- eikä talousvetenä eikä syötävien kasvien kasteluvetenä. Tällöin vedessä uimista on myös syytä välttää eikä leväpitoiseen veteen pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Altistuminen sinilevämyrkyille voi aiheuttaa muun muassa pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä, tukkoisuutta, silmien kirvelyä, ihottumaa, kuumeilua tai heikotusta.

Ajankohtaista tilannetietoa saa Järviwikistä

Ajankohtaista levätilannetta voi seurata Järviwiki-palvelussa, jonne kansalaiset voivat viedä myös omia levähavaintojaan. Helppo tapa levähavaintojen tekemiseen on Järviwikissä toimiva Havaintolähetti-sivu, joka ei vaadi palveluun kirjautumista eikä sovelluksen asentamista, vaan toimii esim. älypuhelimen nettiselaimella.  Ilmoitetut havainnot tallentuvat automaattisesti tietokantaan ja ovat katsottavissa Järviwikistä.

 

Lisätietoja Pohjois-Savon levätilanteesta ja sen seurannasta:

Pohjois-Savon ELY-keskus, harjoittelija Maj Rasilainen, p. 0295 016 573

 

 


Päivitetty