Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Pohjois-Savon nuorisotyöttömyys ennätysalhaalla (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savossa nuorten työttömyys on alhaisempi kuin vuosiin. Heinäkuun työllisyyskatsauksen mukaan alle 25-vuotiaita oli työttömänä 1 749 henkilöä, mikä on 986 nuorta vähemmän kuin edellisenä huippuvuonna 2015.

Katsoen työttömyyden vähenemisen näkökulmasta, maakunnan nuorilla on hyvät työllisyysnäkymät. Näin alhaalla nuorten työttömyys on ollut viimeksi vuonna 2008. Pohjois-mutta Savon ELY-keskuksen ylitarkastaja Minna Koljonen sanoo, että nuoriin panostaminen on tärkeää, koska heillä on elämä edessä.  - Haluamme edistää nopeaa kiinnittymistä työelämään ja koulutukseen. Ne takaavat paremmat mahdollisuudet osallisuuteen ja ehkäisevät syrjäytymistä. Valtakunnallisesti tarkasteltuna työttömyys on kuitenkin keskimääräistä korkeampaa, joten tämän vuoksi sekä kansalliset että rakennerahastojen kautta tehtävät panostukset ovat tarpeellisia, Koljonen kertoo nuorten työllisyyden merkityksestä.

Hallitusohjelman toteutumista seurataan valtakunnallisesti erityisesti virtaluvulla yli kolmen kuukauden työttömyyteen. Virtaluku ilmaisee kuinka monen nuoren työttömyys ei pääty ennen kolmea kuukautta.  - Pohjois-Savo menestyi hyvin useamman vuoden ajan valtakunnallisessa vertailussa, mutta viimeisen vuoden aikana Pohjois-Savon virtaluvut ovat olleet valtakunnallisen tason tuntumassa tai ylittäneet sen. Vaikka nuorten virtaluku yli kolmen kuukauden työttömyyteen on noussut aikaisemmasta tasosta, niin nuorten työttömien määrä on kuitenkin vähentynyt, mikä on hyvä asia. Lisäksi on hyvä huomata, että kaikki nuorten työllistymisen ja koulutukseen pääsemisen edistämiseksi tehtävä työ ei näy tässä mittaris-sa, Koljonen korostaa.

Nykyisenkin hallituksen ohjelmassa nostetaan esille nuorten työllisyyden tukemisen tärkeys. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle tai alle 30-vuotiaalle valmistuneelle halutaan taata työ-, työharjoittelu-, työko-keilu-, työpaja-, oppisopimus- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden aikana työttömyyden alkamisesta.

Nuorten työttömyyden kehitystä seurataan kuukausittain

Pohjois-Savon ELY-keskus tuottaa verkkosivuilleen kuukausittain tietoa nuorten työllisyystilanteesta. Tiedot päivitetään työllisyyslukujen julkaisun jälkeen aina loppukuusta. Koosteesta löytyvät tiedot nuorten työttömien määristä koko maassa, Pohjois-Savossa sekä sen kunnissa, virtaluvut yli yhden, kolmen ja kuuden kuukauden työttömyyteen, tietoa työttömyysjaksojen pituuksista sekä nuorten osallistumisesta TE-hallinnon aktiivisiin palveluihin. Tilasto löytyy www-ely-keskus.fi/pohjois-savo> Alueen tila ja näkymät > Nuoristotakuun seuranta

Tilastokuvioita katsellessa tulee huomioida työmarkkinoiden kausivaihtelujen vaikutus työttömyyden kehitykseen. Kausivaihteluja aiheuttavat loma- ja kesätyökaudet sekä sesonkiluonteiset työt. Tämän vuoksi työttömyyslukua on hyvä verrata samaan ajankohtaan edellisinä vuosina.

Linkki:
Nuorten työttömyyden kehitys, heinäkuu (pdf)

Heinäkuun työllisyyskatsaus (pdf)

Lisätietoja
ylitarkastaja Minna Koljonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 584, minna koljonen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa