Tiedotteet 2018

Pohjois-Karjalan elinkeinoelämän näkymät positiiviset (Pohjois-Karjala)

Pohjois-Karjalan elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanne on parantunut vuoden takaisesta ja tulevaisuus näyttää nykyistä valoisammalta.  Myös maakunnan työttömien määrä on laskenut ja työllisyyskehityksen odotetaan jatkavan kehittymistään parempaan suuntaan.

Osana puolivuosittain tehtyä valtakunnallista alueelliset kehitysnäkymät -arviointia Pohjois-Karjalan alue- ja seututason toimijat[1] arvioivat maaliskuussa 2018 ELY-keskuksen johdolla 23. kerran elinkeinoelämän ja työllisyyden näkymiä seuraavan 6 kuukauden ja vuoden tähtäimellä.

Elinkeinoelämän kasvu on Pohjois-Karjalassa jatkunut myönteisenä. Teknologiateollisuuden kilpailukyky ja erityisesti metalli- ja muoviteollisuuden näkymät ovat nyt hyvät. Myös pk-yritysten tulevaisuuden näkymät ovat ilahduttavan positiivisia. Venäjän taloudellisen alamäen taittuminen ja ruplan kurssin vakiintuminen kasvattaa venäläisten matkailijoiden määrää. Matkailutoimialan sekä vähittäiskaupan ja palveluiden kehitysnäkymät ovat kokonaisuudessaan varsin hyvät. Rakennustoiminnassa ja myös elintarviketeollisuudessa tilanne on hyvässä nosteessa edelleen. Bioenergian tehokas hyödyntäminen ja energiateknologian kehittäminen luovat uusia liiketoiminnan tilaisuuksia. Sen sijaan sote-alalla epävarmuus on kääntynyt paikallisten pk-yritysten tappioksi erityisesti hoiva-alalla. Haasteena elinkeinoelämässä on Pohjois-Karjalan markkinointi yritysten sijoittumispaikaksi. Myös uusien yrittäjien löytäminen eläköityvien yrittäjien työn jatkamiseksi on haasteellista. Teollisuuden uutisoimat tilauskannan kasvut Pohjois-Karjalassa ennakoivat viennin kasvua.

Työvoimaa ovat lisänneet erityisesti metalli- ja muovialat ja tämä kehitys jatkuu edelleen. Myös sote-alalla tarvitaan eläköitymisten vuoksi koko ajan uusia tekijöitä. Niin ikään puutavaran hakkuu- ja kuljetusketjuun tarvitaan lisää työntekijöitä. Työvoiman tarpeisiin on käytetty ja käytetään edelleen rekrytointikoulutusta ja sen kysyntä on lisääntynyt. Siitäkin huolimatta haasteena on edelleen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto, erityisesti metalli- ja muoviteollisuudessa. Työnhakijoista ikääntyneiden ja ikääntyvien osuus on merkittävä myös pitkäaikaistyöttömissä, mutta osuus ei enää kasva yhtä paljon kuin aikaisemmin ja nuorten työllisyystilanteen ennakoidaan paranevan jatkossakin.

Maatalouden kannattavuus on edelleen heikkoa. Tilanne jatkuu edelleen haastavana, vaikka tuottajahintojen lasku on pysähtynyt ja ennuste lupaa korjausta tilanteeseen. Noususuhdanne näkyy kasvavana vireytenä myös maaseutualueilla yritystukien kysynnässä. Puukauppavuosi sen sijaan muodostunee edellisen vuoden tapaan ennätysvilkkaaksi. Parantunut kysyntä pitää yllä hyvää puun kantohintatasoa, jopa pientä nousua on havaittavissa. Metsäteollisuuden isot investoinnit lähimaakuntiin lisäävät osaltaan uskoa metsätalouteen.

Yritystoimintaan liittyvissä ympäristöasioissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia eikä niitä ole nähtävissäkään.
 

Pohjois-Karjala

Tilanne nyt verrattuna vuoden takaiseen

Tilanne 6 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen

Tilanne 12 kk kuluttua verrattuna nykyhetkeen

Elinkeinoelämä ja yritystoiminta

+

+

+

Työttömyyden määrä ja rakenne

+

+

+

Arviointiasteikko: (++) paljon parempi, (+) parempi, (0) ennallaan, (-) heikompi, (--) paljon heikompi

 

Lisätietoja:
Ylijohtaja Ritva Saarelainen p. 0295 026 168,
Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Tapio Kinnunen p. 0295 026 063, ja Suunnittelija Minna Keränen-Kultanen p. 0295 026 138.


[1] Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja TE-toimisto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Finnvera Oyj:n Joensuun toimipiste, Pohjois-Karjalan kauppakamari, Pohjois-Karjalan Yrittäjät, Itä-Suomen yliopisto, Business Finland, Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, seudulliset elinkeinoyhtiöt (Josek Oy, Keti Oy ja Pikes Oy) sekä alueen kuntia.


Päivitetty