Patojen purkamiset vauhdissa Järvi-Suomessa - ELY-keskuksen kalateiden rakentamisrahoitukselle kysyntää (Järvi-Suomi)  

Pohjois-Savon ELY-keskus rahoitti kevään aikana tärkeimpiä kalateiden rakentamisia, patojen purkamisia ja kalataloudellisia kunnostushankkeita. Rahoitukselle on kova kysyntä ja lisärahoitusta on saatavilla hallitusohjelman vaelluskalakantojen elvyttämisohjelman, NOUSUn toteuttamiseen yhteensä 9 miljoonaa euroa 

- Kalataloudellisten kunnostusten painopiste on siirtymässä patojen purkamiseen ja kalateiden rakentamiseen, padot ovat keskeisiä esteitä elinkierron toteutumisessa. Nyt elinkierron toteutumiseen on yhä suuremmat mahdollisuudet, kun patojen purkamiset ovat vauhdissa, kertoo kalastusbiologi Teemu Hentinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.  

Patojen purkaminen oli vielä 10 vuotta sitten harvinaista ja ne olivat hitaita prosesseja. Yhteiskunnan muutoksen ja luontaisten kalakantojen arvostuksen lisääntyessä patojen purkamiset ovat nyt vauhdissa. Nykyään on yhä enemmän vapaaehtoisia hankkeita, muun muassa myllypatojen muuttamisia tai purkamisia. Padoilla ei ole enää sitä merkitystä, mihin ne on aikoinaan tehty. Usein vielä säännöstelyvelvollisuus työllistää padon omistajaa, vaikka itse padolla ei ole enää taloudellista merkitystä.  

Patojen purkamiseen ja kalateihin 9 miljoonaa euroa

ELY-keskukset myöntävät valtionavustuksia vaelluskalojen elinolosuhteiden parantamista edistävien hankkeiden toteuttamiseen. Hallitusohjelmaan sisältyvän vaelluskalakantojen elvyttämisohjelma NOUSUn toimeenpanoon perustuvaa määrärahaa on käytettävissä yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja niitä myönnetään maa- ja metsätalousministeriön ELY-keskuksille osoittamien määrärahojen puitteissa.  

Vaelluskalakantojen elvyttämistoimenpiteiden rahoituksissa on voimassa jatkuva haku. Hakuaika jatkuu vuoden 2021 loppuun tai kunnes avustuksiin varattu määräraha on käytetty. Avustukset tulee käyttää vuosina 2020-2022 toteutettaviin hankkeisiin. Hakemukset tulee toimittaa Pohjois-Savon ELY-keskukseen, Järvi-Suomen maakuntien alueella toteutettavien hankkeiden osalta.

Pato- ja kalatiehankkeet maakunnittain

Suunnittelu- ja toteutushankkeita on menossa patojen purkamisen, muuttamisen tai kalatien rakentamiseksi 

  • Pohjois-Savossa Sonkajärven Laakajoella, Leppävirran Kuoppalansahilla, Kuopion Korkeakoskella ja Juankosken Karjalankoskella  

  • Etelä-Savossa Kangasniemen Vuojakoskella, Mikkelissä Urpolan-, Emolan- ja Rokkalanjoella, Rantasalmella Kolkonjoella, Puumalan Lieviskäkoskella, Savonlinnan Vuokalanreitillä ja Sulkavan Lohikoskella sekä useita hankkeita Joroisissa ja Juvalla  

  • Keski-Suomessa Äänekosken Mämmenkoskella sekä Saarijärvellä Leuhun- ja Hietamankoskella  

  • Pirkanmaalla Ikaalisissa Koveskoskella 

  • Hämeessä Heinolan Kuorekoskella, Hartolan Virtaankoskella ja Hausjärven Teuron- ja Puujoella.

Valokuva Saarijärven Hietamankoskelle rakennetusta kalatiestä. Kuvassa kalatie, joki, puita ja taivas.
Kuva 1. Mämmenkosken kalatie

Kuva Äänekosken Mämmenkosken työmaasta. Kuvassa koski, jonka keskellä on oranssi kaivuri, kiviä, puita ja taivas.
Kuva 2. Hietamankosken kunnostuksen aloitus

Lisätietoja
Pohjois-Savon ELY-keskus
Kalastusbiologi Teemu Hentinen
p. 0295 024 037, teemu.hentinen(at)ely-keskus.fi


Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Näytetään tulokset 1 - 20 / 1 022
Merkintöjä per sivu 20
of 52
Päivitetty