Tiedotteet 2019

Merialueilla sinilevää veteen sekoittuneena, sisävesillä levätilanne rauhallinen (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Menneen viikonlopun helteen ja heikkojen tuulien myötä Nauvon ja Korppoon pääsaarien eteläpuoleiselle Saaristomerelle muodostui laajoja sinilevän pintaesiintymiä ulkosaaristoon asti. Myöhemmin alkuviikon tuulet ovat sekoittaneet sinileväesiintymät vesipatsaaseen. Sisävesillä sinilevätilanne on pysynyt edellisten viikkojen kaltaisena. Lounais-Suomen vesistöjen lämpötilat ovat kuitenkin kohonneet, minkä seurauksena sinileväkukintojen muodostuminen on tuulen tyyntyessä todennäköistä niin meri- kuin sisävesialueilla.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu hieman Luvian Mustakarilla, Rauman Otanlahdella, Uudenkaupungin Iso Marjakarilla, Paraisten Utössä, Korppoon Korpoströmissä, Nauvon Seilissä sekä Paimionlahdella Harvaluodon uimarannalla. Runsaasti sinilevää on havaittu vain Mynälahden Kärmäläisen vakioseurantapaikalla. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikiin on havaittu hieman sinilevää Kemiönsaaren Örössä, Paraisten Önsholmissa ja Hirsalössä, Uudenkaupungin Pyhämaan Nolpunnokassa sekä Luvian Kaarlenmaan edustalla. Runsaasti sinilevää on havaittu Turun Latosaaressa Kakskerran eteläpuolella, Kemiönsaaren Yxskärissä, Kustavin Lokalahdella ja Kustavin Välikarilla.

Sisävesillä ELY-keskuksen vakioseurantapaikoilla sinilevää on havaittu hieman Sääksjärven Madekalliolla sekä Köyliönjärven Yttilän Ottassa. Salon Kiskon Kirkkojärvessä on edelleen runsaasti sinilevää ja vesi on vihertävää. Järvi-meriwikiin on kuluvalla viikolla kirjattu edellä mainituilta järviltä vähäisiä sinilevähavaintoja sekä erittäin runsas sinilevähavainto Köyliönjärven Tuohiniemestä. Lounais-Suomen sisävesien levätilanne on hyvin rauhallinen.

Erityisesti merialueilla sinilevää saattaa olla veteen sekoittuneena, vaikka sinileväkukintoja ei veden pinnalla erottuisi. Näin ollen on syytä muistaa varovaisuutta sinileväpitoisen veden kanssa. Vettä jossa on silminnähden sinilevää ei tule käyttää talousvetenä, löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Edes keitettynä sinileväpitoinen vesi ei ole käyttökelpoinen, sillä sinilevien tuottamat myrkyt kestävät hyvin keittämistä. Vähäinen sinilevähavainto ei yleensä ole este uimiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Runsaasti sinilevää sisältävässä vedessä ei kannata uida ja erityisesti lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää.

Ilmoita levähavainnosta

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja ympäri Lounais-Suomea. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta (linkki alla). Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

Linkkejä:

Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
Järvi-meriwiki  (jarviwiki.fi)
Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

Lisätietoja:
Harjoittelija Laura Laaksonen                          0295 022 530
Johtava asiantuntija Janne Suomela               0295 022 947

 


Päivitetty