Tiedotteet 2018

Lapin vesistöjen tulvatilanne pahenee merkittävästi (Lappi)

Tornion tulvatilanne on edelleen kriittinen. Veden arvioidaan nousevan tulvapenkereen ylitse, ellei pengertä saada korotettua riittävästi.  Etelä-Pojanmaalta on tulossa tulvapuomia, joilla korotetaan tulvapengertä noin 45 cm.  Aikaa tulvapuomin laittamiseen paikoilleen on pari - kolme päivä ja sen arvioidaan riittävän.

Kemijoessa tulvatilanne pahenee aiemmin arvioidusta merkittävästi.  Nyt Rovaniemelle ennustetaan mittaushistorian suurimpien tulvien suuruista tulvaa.  Suurimmat tulvat ovat olleet vuosi 1973 ja 1993.  Tuolloin merkittäviä vahinkoja ei syntynyt mutta monenlaista haittaa tulvat kyllä aiheuttivat. Rovaniemen tulvatilanteen helpottamiseksi Kemijärven yläraja saatetaan joutua ylittämään poikkeusluvalla.

Kittilässä tulvatilanne pahenee myös merkittävästi aiemmin arvioidusta.  Nyt näyttäisi sille, että tulva ylittää selkeästi vahinkoraja, jopa noin 70 cm:llä.

Ivalojoen pinta nousee edelleen alajuoksulla ja saattaa aiheuttaa vahinkoja Ivalon kylällä.

Viranomaiset ovat käynnistäneet yhteistyön vahinkojen vähentämiseksi Pelastusviranomaisten johdolla.  Pelastusviranomainen korostaa alueen väestön omatoimista suojautumista tulvilta.

Kittilä http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/65/q6503220y/wqfi.html

Rovaniemi http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/65/q6503800y/wqfi.html

Tornio http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/67/q6702520y/wqfi.html

Lisätietoja: johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki

 


Päivitetty