Tiedotteet 2018

Kuntien rooli vahvistuu ravinteiden kierrätyksessä, jo alkaneeseen työhön sparrausta

Kuntasektori on tunnistettu merkittäväksi tekijäksi ravinteiden kierrätyksessä. Konkreettisia malleja ja toimintatapoja ravinteiden kierrätyksen monista mahdollisuuksista kunnille ei kuitenkaan juuri ole. Kunnista saadun viestin perusteella tarvitaan tietoa keinoista ja käytännöistä sekä päätöksentekoa tukevia työkaluja, joilla voidaan arvioida erilaisten toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Kunnat voivat tehdä konkreettista ravinnekierrätystyötä, mutta ennen kaikkea niiden pitää kyetä luomaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden mahdollistavia sekä yritystoimintaa kiinnostavia toimintaympäristöjä myös ravinteiden kierrätyksen ympärille.

Elokuussa alkanut "Ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi" -hanke vastaa tähän tarpeeseen. Se sparraa, kannustaa ja tukee kuntia ravinneneutraaliin toimintaan. Hanke tuottaa kuntatoimijoiden esittämään tarpeeseen tietoa esim. ravinnevirtatarkasteluja sekä jakaa käytännön esimerkkejä ja ohjeita ravinteiden kierrättämiseen. Hankkeessa kannustetaan kuntia lähtemään mukaan kiertotalouden uusiin innovaatioihin sekä suunnittelun että käytännön toteutuksen kautta. Hanke tukee kuntia löytämään Itämerenalueen kansainvälisiä kuntaverkostoja, joiden avulla kunnat voivat itse lisätä osaamistaan ravinteiden kierrätyksessä ja laajassa bio- ja kiertotalouden kokonaisuudessa.

-  Ravinnekierrätykseen tarttumalla kunnat voivat parantaa alueensa vesistöjen tilaa, tukea paikallisia ympäristömyönteisiä elinkeinoja ja saavuttaa suoranaisia kustannussäästöjä. Olenkin iloinen päästessäni tukemaan kuntia tälläkin kiertotalouden osa-alueella, toteaa ympäristöpäällikkö Miira Riipinen Suomen Kuntaliitosta.

Kutsukilpailu kunnille hankkeeseen osallistumiseksi alkaa syyskuussa. Mukaan kutsutaan elinkeinorakenteeltaan erityyppisiä kuntia valtakunnallisesti. Kohderyhminä ovat pienet ja keskisuuret, usein maatalousvaltaiset, kunnat sekä niiden yhteenliittymät. Alkutuotannossa käytetään ja kierrätetään suuri osa ravinteista ja tehostamalla tätä toimintaa myös kuntien avulla, päästään parhaimpiin tuloksiin. Pienempien kuntien kevyt organisaatio edesauttaa myös ketterää kokeilutoimintaa. Kuntaliitoksissa on muodostunut kuntia, joissa ruuantuotannon ja metsätalouden osuus on kasvanut eikä kuntaorganisaatiolla ole aikaisempia käytäntöjä näiden ravinteiden hyväksikäyttöön. Myös tällaiset kunnat ovat hankkeen kohderyhminä. Lisäksi hanke panostaa pienempiin kuntiin, jotka tulevat olemaan oman jätevedenpuhdistamon varassa ja puhdistamolla on saneeraustarvetta tai kunnassa on kuntastrategian tai muu vastaavan ohjelman kehitystyö käynnissä.

- Toivottavasti moni kunta hakee mukaan hankkeeseen. Tarjolla on nyt kuntien tarpeisiin räätälöityä tukea, jonka avulla voi parantaa oman kunnan ympäristön tilaa ja edistää kiertotaloutta", asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi" -hanke on osa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta ja se toteuttaa osaltaan ympäristöministeriön koordinoimaa Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevaa ns. Raki-ohjelmaa. Hanke toteutetaan ajalla 1.7.2018 - 31.12.2020 ja sen päätoteuttaja on Varsinais-Suomen ELY-keskus. Suomen Kuntaliitto on aktiivinen kumppani hankkeessa ja mukana hankkeessa on laaja joukko muita valtakunnallisia ja alueellisia toimijoita.
 

Lisätietoa:

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Sanna Tikander,
+358 295 023 019, sanna.tikander@ely-keskus.fi
Anni Karhunen,
+358 295 022 878, anni.karhunen@ely-keskus.fi
www.ymparisto.fi/ranku

Kuntaliitto
Miira Riipinen,
+358 40 824 4401, miira.riipinen@kuntaliitto.fi

Ympäristöministeriö
Arja Nykänen,
+358 29 525 0053, arja.nykanen@ym.fi


Päivitetty