Uutiset 2018

Kumppanuussopimus Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista 29 lappilaisen organisaation kesken (Lappi)

Lapin alueen oppilaitokset, Lapin TE-toimisto sekä Lapin ELY-keskus ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jossa sitoutuvat jatkamaan tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO-palvelujen) toteuttamista, markkinoimista ja kehittämistä kumppanuudella Lapin alueella. Kumppanuussopimus on solmittu ensimmäisen kerran vuonna 2012.

- Ennen kaikkea sopimus kertoo yhteisestä tahtotilasta Lapissa. Sopimuksella jatketaan Lapissa pitkään tehtyä TNO-palvelujen kehittämistyötä, kertoo projektipäällikkö Mirva Petäjämaa ja korostaa, että sopimuksella vahvistetaan maakunnallisten elinikäistä oppimista ja ohjausta koskevien strategioiden toteuttamista.

-Sopimuksen tavoitteena on, että kaikenikäisille lappilaisille ja työelämälle olisi tarjolla helpommin saavutettavia, tasapuolisia ja laadukkaita palveluja ura- ja koulutussuunnitteluun sekä koulutusmahdollisuuksien ja tukimuotojen selvittelyyn.

Sopimus lähtee siitä, että jokaisella organisaatiolla on oma TNO-toiminta ja vastuu omasta toiminnastaan. Uutta sopimuksessa on se, että jokainen organisaatio on kuvannut oman TNO-toimintansa ja nimennyt TNO-yhdyshenkilön.

Lapin TNO-palvelujen kumppanuussopimuksen solmineet organisaatiot

Lisätietoja
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, Työllisyys-, yrittäjyys-, osaaminen- ja maahanmuuttoyksikkö, Lapin ELY-keskus, satu.huikuri(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 037 049
Projektipäällikkö Mirva Petäjämaa, Lapin TNO-palvelut, mirva.petajamaa(at)lappia.fi, puh. 040 705 3184
Lapin TNO-palvelujen sivusto asiakkaille ja toimijoille www.lapintno.fi

_________________________________________________________________

Lapin TNO-palvelut -projektin päätoteuttajana toimii Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia ja osatoteuttajia ovat Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu. Projekti on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittama. Projekti jatkuu 31.3.2018 asti.


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa