Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Kokemäenjoen nikkelipäästön luonto- ja vesistövahingot korjattava (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viimekesäisen nikkelipäästön johdosta käynnistänyt ympäristövaikutusten korjaamiseen tähtäävän prosessin, jonka tavoitteena on palauttaa ennen päästöä ollut perustila. Päästöstä aiheutui luontovahinko ja vesistön merkittävän pilaantuminen.

Korjaaminen perustuu EU:n ympäristövastuudirektiiviin, joka on Suomessa pantu täytäntöön lailla eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta (383/2009). Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n tulee toimittaa ehdotuksensa luonto- ja vesistövahingon korjaamiseksi ELY-keskukselle 31.12.2015 mennessä. ELY-keskus tekee päätöksen korjaavien toimenpiteiden valinnasta kuultuaan asianosaisia ja muita asiassa lausumaan oikeutettuja.

Tutkimuksia päästön vaikutuksista jatketaan edelleen, jotta vahingon korjaamiseksi tarvittavia toimia pystytään tarkentamaan ja luontaisen palautumisen mahdollisuus arvioimaan. Tulevana kesänä tutkitaan erityisesti päästön vaikutuksia simpukoiden lisääntymiskykyyn ja toukkatuotantoon. Lisäksi toteutetaan aiemman päätöksen mukaisia sedimentti ja vesikasvillisuustutkimuksia.

Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n nikkelituotannossa tapahtui poikkeuksellinen päästö Kokemäenjokeen 5.-6.7.2014. Vesistöön päätyi noin 66 tonnia nikkeliä ja pienempiä määriä muita haitta-aineita, merkittävimpänä 1,3 tonnia kobolttia. Päästön vaikutuksia on seurattu ELY-keskuksen päätöksen perusteella ja keskeiset tulokset on koottu 9.4.2015 päivättyyn loppuraporttiin. Päästön johdosta on käynnissä myös poliisitutkinta.

Hyvinvoiva lajisto ja ympäristö tarjoavat ihmisille ja ekosysteemille arvokasta luonnonvarapalvelua   

Luontovahingolla tarkoitetaan tässä yhteydessä suotuisan suojelutason saavuttamisen tai säilyttämisen kannalta merkittävää haitallista vaikutusta mm. luontodirektiivin liitteessä IV luetelluille lajeille tai liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvan yksilön lisääntymis- ja levähdyspaikoille. Nikkelipäästö aiheutti tutkimusten mukaan yli miljoonan vuollejokisimpukan kuoleman. Vuollejokisimpukka on rauhoitettu ja luokiteltu uhanalaiseksi. Se sisältyy myös luontodirektiivin liitteen II ja IV(a) lajeihin. Tutkimusten ja käytettävissä olevan tiedon perusteella havaittiin, että Kokemäenjoki on Suomen merkittävin vuollesimpukkajoki populaation yksilömäärällä arvioituna ja pohjoisin joki, jossa tunnetaan merkittävä kanta. Päästön haitallinen vaikutus on ollut merkittävä lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen kannalta.

Vesistövahingon merkittävyyden arvioinnissa on otettu huomioon muutoksen tai vaikutuksen suuruus, kesto ja laajuus. Päästön vaikutukset vedenlaatuun olivat merkittävät. Suurin mitattu nikkelin pitoisuus Kokemäenjoessa oli 8800 µg/l. Vaikutukset ulottuivat koko Harjavallan patoaltaan alapuoliseen Kokemäenjokeen noin 35 km matkalla sekä jokisuistoon ja merialueelle Merikarvialle asti.  Pohjaeläimistössä merkittävät vahingot kohdistuivat simpukoihin. Biomassana simpukoita kuoli yhteensä runsaat 100 000 kg. Simpukkapopulaatiosta tuhoutui päästössä niin merkittävä osa, että kantojen palautuminen tulee kestämään vuosia. Päästössä kuoli 1-1,1 miljoonan vuollejokisimpukan lisäksi, 1,1–1,2 miljoonaa pikkujärvisimpukkaa, 1,9–2 miljoonaa soukkojokisimpukkaa ja 270 000–340 000 sysijokisimpukkaa.

Lisätietoja:


Päivitetty