Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2017

Keski-Suomen luontoretkiopas päivittyy digiaikaan (Keski-Suomi)

Aikansa bestselleriä, Luontoretkelle Keski-Suomeen -opasvihkosta ollaan siirtämässä sähköiseen muotoon.  Paperiversion painokset ovat loppuneet kauan sitten eikä oppaan tietoja ole sittemmin tarkistettu.  Nyt opas herää uudelleen henkiin Jyväskylän seudun matkailuneuvonnan ja Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyönä.  Kunnittain jaoteltu kohdeopastus vastaa osaltaan tarpeeseen tarjota Suomi100-juhlavuoden hengessä mahdollisuuksia mieltä ja kehoa tervehdyttävään luontoliikuntaan puhtaassa suomalaisessa luonnossa.

Alkuperäisessä Luontoretkelle Keski-Suomeen -oppaassa esiteltiin maakunnasta kaikkiaan noin 150 kaikille avointa retkikohdetta. Valtaosa kohteista on Metsähallituksen luontopalveluiden tai kuntien hoidossa, mutta mukana oli myös kohteita, joiden ylläpidosta ei oltu sovittu.  Oppaalle on jo pitkään yritetty löytää uutta julkaisukanavaa aikana, jolloin paperiversion tulevaisuus näyttää kustannuksien, päivitettävyyden ja jakelun ongelmien vuoksi heikolta.

Käytännön ratkaisuksi löydettiin Jyväskylän seudun matkailuneuvonnan ylläpitämä Visit Jyväskylä -sivusto, joka tarjosi nykyaikaisen mahdollisuuden kerätä kohde-esittelyt yhteen paikkaan ja linkittää kohteet muiden avointen retkikohde-esittelysivustojen kuten vaikkapa valtakunnallisten retkipaikka.fi tai luontoon.fi tarjontaan.  Sivustolle on koottu alkuvaiheessa jyvässeudun kuntien kohteet, mutta tavoitteena on koota yhteen paikkaan koko maakunnan kaikki luontoretkikohteet.

ELY-keskus on päivittänyt kaikkien luontoretkikohteiden tiedot; mukaan on tässä vaiheessa kelpuutettu vain ne kohteet, joiden ylläpito on kunnossa ja jotka ovat kaikille avoimia.  Mukana on niin retki- ja luontopolkuja, näköalapaikkoja kuin myös lintutorneja.

Luontokohde-esittelyt löytyvät osoitteesta: http://visitjyvaskyla.fi/liiku-voi-hyvin/retkeily

Retkeilykohteista on julkaistu myös englanninkielinen versio: http://visitjyvaskyla.fi/en/keep-active-stay-healthy/outdoor-pursuits

Lisätietoja
Jyväskylän seudun matkailuneuvonta
Markkinointipäällikkö Susanne Sarvilinna, p. 014 266 1360 tai  0400 885 786
Projektityöntekijä Katarina Mustonen, p 014 266 1456 tai 050 4482954

Keski-Suomen ELY-keskus
Suunnittelija Veera Tähtö, p. 029 502 4138
Yksikön päällikkö Auvo Hamarus, p. 029 502 4734


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa