Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Jokien keväinen happamuustilanne poikkeuksellisen hyvä (Pohjalaismaakunnat)

Suurten pohjalaisjokien happamuutta kuvaavat pH-arvot pysyivät 6,0 yläpuolella koko kevään. Yhdessäkään suuressa joessa happamuus ei laskenut lähellekään tavoitteellisena minimiarvona pidettyä 5,5:ttä. Pienemmissäkin joissa happamuusongelmat jäivät melko vähäisiksi ja ainoastaan parissa happamuudesta voimakkaammin kärsivissä joessa (Sulvanjoki, Vöyrinjoki) pH-arvot laskivat alle 5,0:n.

Hyvä happamuustilanne selittyy sillä, että sääolot eivät ole olleet happamuuden synnylle tai toisaalta huuhtoutumiselle otolliset. Talvi oli vähäluminen, eikä suuria tulvia nähty.

Happamuus on Pohjanmaan jokivesien suurin vesiensuojeluongelma. Ongelman perussyy on alueen happamassa maaperässä, happamissa sulfaattimaissa, ja näiden tehokkaassa kuivattamiessa. Pahin tilanne syntyy, kun kuivaa kesää seuraa sateinen syksy tai seuraavana vuonna kova kevättulva.

Happamuushaittojen lieventymisellä on suuri merkitys vesistöille. Esimerkiksi kevätkutuisen kalojen kudulle olosuhteet ovat olleet suotuisat. Happamuudesta kärsivien jokien kalasto elpyykin vuosina, jolloin happamuus on lievempää. Happamuushaittojen lieventyessä korostuvat kuitenkin muut vedenlaatuongelmat, kuten rehevyys ja kiintoainekuormitus.

Lisätietoja

  • Erikoistutkija Anssi Teppo, puh. 0295 027 948

Alueellista tietoa