Tiedotteet 2018

Jätevesineuvojat ovat käyneet Uudellamaalla lähes 10 000 kiinteistöllä (Uusimaa)

Vesiensuojeluyhdistykset ovat Uudellamaalla tarjonneet vajaan kymmenen viime vuoden aikana haja-asutusalueiden asukkaille puolueetonta neuvontapalvelua jätevesien käsittelystä.

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys (VHVSY ry) on toteuttanut vuodesta 2011 lähtien neuvontakäyntejä yli 2500 viemäriverkostojen ulkopuolisella kiinteistöllä Espoossa, Nurmijärvellä, Riihimäellä, Tuusulassa ja Vantaalla. Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry (LUVY) on puolestaan toteuttanut neuvontaa yli 6 800 kiinteistöllä vuodesta 2009 lähtien. Länsi-Uudellamaalla mukana olevat kunnat ovat Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti.

Neuvontahankkeissa on kerätty tietoa viemäriverkostoon liittymättömien kiinteistöjen jäteveden käsittelyn tilasta. Kunnollista tietoa 2000-lukua edeltäneestä tilanteesta ei ole, koska aiemmin järjestelmien uusiminen ei ollut luvanvaraisia. Tyypillisin vanha järjestelmä on saostussäiliökäsittely, jonka jälkeen jätevedet johdetaan maaperään tai ojaan.  

Arvion mukaan viemäriverkostojen ulkopuolella on Länsi-Uudellamaalla vajaat 40 000 kiinteistöä ja Vantaanjoen valuma-alueella noin 17 000 kiinteistöä. Itä-Uudeltamaalta ei ole vastaavaa tietoa saatavilla.

Neuvontahankkeissa kerätyn tiedon perusteella noin neljäsosassa tai jopa kolmasosassa haja-asutusalueiden kiinteistöistä jätevesijärjestelmä on akuutissa uudistamistarpeessa.

Lainsäädännön mukaan nykyiset puhdistusvaatimukset eivät koske kiinteistöjä, jotka on oikeutettu vapautukseen joko kiinteistön omistajan korkean iän tai vähäisen vesimäärän vuoksi. Jätevesijärjestelmä on kunnostettava 31.10.2019 mennessä, jos rakennus sijaitsee alle 100 metrin etäisyydellä vesistöstä tai vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella.

Henkilökohtaisen neuvonnan ansiosta kiinteistöjen omistajat ovat tietoisia tarvittavista toimenpiteistä, vaikka järjestelmien uusimisnopeus on ollut hyvin hidasta. Jätevesien puhdistusjärjestelmien uudistamista varten tarvitaan toimenpidelupa kunnan rakennusvalvonnasta.

"Jatkossa kuntien rakennustarkastajat ovat avainasemassa haja-asutuksen jätevesien puhdistuksen edistämisessä ja meidän tulee huolehtia, että heillä on tarvittava osaaminen", ELY-keskuksen insinööri Ilkka Juva toteaa.

Neuvontahankkeista muistutetaan, ettei pelkkä jätevesijärjestelmän hankkiminen ja asianmukainen asennus riitä. Jotta hyödyt näkyvät pitkällä tähtäimellä vesien tilassa, järjestelmiä tulee säännöllisesti huoltaa ja myös laki edellyttää tätä. Tulevaisuudessa pyritään neuvontaa varten tunnistamaan nykyistä paremmin ne kiinteistöt, joissa jätevesien puhdistuksella on vaikutusta vesien tilaan.

Neuvontahankkeissa asukkaita lähestytään kirjeellä, jossa tarjotaan maksutonta kartoitus- ja neuvontakäyntiä. Käynnillä neuvoja katsoo yhdessä asukkaan kanssa jäteveden käsittelyn nykytilanteen ja antaa neuvot järjestelmän parantamiseksi ja huoltamiseksi. Jätevesineuvonnan ovat rahoittaneet eri kunnat, Uudenmaan ELY-keskus ympäristöministeriön rahoituksella ja vesiensuojeluyhdistykset.

Lisätietoja:

  • Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, projektipäällikkö Minttu Peuraniemi, p. 019 568 2969
  • Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys, ympäristöasiantuntija Sanna Laakso, p. 044 767 1393
  • Uudenmaan ELY-keskus, insinööri Ilkka Juva, p. 0295 021400

Raportit jätevesineuvonnasta:

 


Päivitetty