Tiedotteet 2019

Ilmastoystävällistä lähimatkailua Keski-Suomessa (Keski-Suomi)

Tänä kesänä suomalaisia kiinnostaa kotimaan matkailu. Lähimatkailun suosion yhtenä suurimpana syynä on sen ilmastoystävällisyys. Matkailun ilmastopäästöistä valtaosa johtuu liikenteestä, jolloin lähellä vietetty loma vähentää ilmastopäästöjä. Keski-Suomessakin voi viettää elämyksellisen loman. Monet matkailun vahvuudet löytyvät maaseudulta: luonnon rauhaa, ruuhkattomuutta, puhtautta ja aitoutta. Lähimatkailu on paitsi elämyksellistä ja ekologista, samalla tuet myös oman maakuntasi taloutta sekä paikallista yritystoimintaa. Yksikin pienyrittäjän kahvilassa nautittu kahvikuppi tuo tuloja oman maakunnan hyvinvoinnille.

Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät

Matkailulla on suuri merkitys alueen talouteen. Matkailu työllistää yli 140 000 suomalaista eli 5,5 % työllisistä (vuonna 2017). Keski-Suomeen matkailijat jättivät vuonna 2015 kaikkiaan noin 310 miljoonaa euroa.

Lisäksi matkailun kerrannaisvaikutukset muille toimialoille ovat merkittävät. Matkailukohde tuo matkailijan paikkakunnalle ja luo näin kysyntää alueen muillekin yrityksille, esimerkiksi kaupalle ja palvelualalle.

Maaseutuohjelma matkailun menestystarinoiden tukena Keski-Suomessa

Matkailu on kasvuala: Suomen matkailu kasvaa neljän prosentin vuosivauhtia. Keski-Suomessa matkailun kehittämistä on rahoitettu Euroopan maaseuturahastosta kuudella miljoonalla eurolla vuosina 2014–2018. Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen Leader-ryhmien miljoonan euron yritystuella on saatu aikaan 3,9 miljoonan euron investoinnit matkailuyrityksissä.

– Maaseudun yritysrahoitus on monelle matkailuyrittäjälle kannustin, joka mahdollistaa investoinnin. Ilman ulkopuolista rahoitusta moni investointi olisi jäänyt tekemättä, sanoo maaseutuyksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta. 

Lisäksi maakunnassa on tuettu matkailun kehittämishankkeita 5 miljoonalla eurolla. Hankkeissa matkailualan toimijat ovat muun muassa kehittäneet yhteismarkkinointia, yhteisiä tuotteita tai palveluita. Keski-Suomessa on tuettu myös lukuisia yleishyödyllisiä investointeja, kuten reitistöjen, liikuntapaikkojen ja uimarantojen rakentamista. Monet näistä kohteista ovat suosittuja retkeilypaikkoja, jotka houkuttelevat paikallisen väestön lisäksi vieraita kauempaakin ja ovat käytettävissä ilman pääsymaksuja.

www.teesesuomessa.fi -sivustolle on koottu yli 200 suomalaista matkailukohdetta, joita on rahoitettu EU:n maaseuturahastosta.

Keski-Suomeen tutustumisen voit aloittaa tähän karttaan kootuista kohteista
Keski-Suomen maaseutumatkailukohteet -kartta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liitteet:
Kuva 1
Kuva 2

Lisätiedot:

Keski-Suomen ELY-keskus, Ulla Mehto-Hämäläinen p. 0295 024 577

Leader JyväsRiihi, Pirjo Ikäheimonen p. 040 868 1113

Leader Maaseutukehitys, Tiina Seppälä p. 040 755 5115

Leader Vesuri-ryhmä, Raisa Saarilahti-Kulju p. 050 324 1144

Leader Viisari, Marja Salonen p. 0400 418 055

 


Päivitetty