Tiedotteet 2019

Hämeen ELY-keskus peruu jättämänsä valituksen Muotoiluinstituutin purkamislupapäätöksestä (Päijät-Häme)

Hämeen ELY-keskus peruu jättämänsä valituksen Lahden kaupungin tekemästä purkamislupapäätöksestä koskien Muotoiluinstituutin rakennusta asiassa saadun lisätiedon ja kokonaisharkinnan perusteella. Purkamislupapäätös ja sen perustelut eivät ELY-keskuksen näkemyksen mukaan täytä maankäyttö- ja rakennuslain 139 § (MRL) mukaisia edellytyksiä, mutta kaupungilta saadun lisäselvityksen ja vaikutusten arvioinnin perusteella ELY-keskus katsoo, että maakunnalliset kulttuuriympäristön arvot säilyvät kohtuullisella tavalla.

Muotoiluinstituutin rakennus on osa maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Lahden kulttuurikeskusaluetta. Kokonaisuuteen kuuluvat muotoiluinstituutin rakennus, aikuiskoulutuskeskus, teatteri ja kirjasto. Alustavasti arvioiden maakunnallinen arvoaluekokonaisuus säilyy keskeisiltä osiltaan kuitenkin edelleen tunnistettavana kokonaisuutena.

Ilmeistä on, että Muotoiluinstituutin vanhimman osan, A-siiven, purkaminen vähentää merkittävästi Muotoiluinstituutin rakennuskokonaisuuden kaupunkikuvallisia, historiallisia ja rakennustaiteellisia arvoja. Paikallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön osalta vastuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista päätöksistä on kaupungilla.

ELY-keskuksen on valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. Lisäksi ELY-keskus huolehtii sille lain mukaan kuuluvista tehtävistä, mm. alueiden käyttö, rakentamisen ohjaus ja kulttuuriympäristön hoito.

Hämeen ELY-keskuksella ei ollut mahdollisuutta perehtyä purkamisaikomukseen etukäteen

Muotoiluinstituutin purkamisaikomuksesta ei tiedotettu Hämeen ELY-keskukselle, jonka vuoksi Hämeen ELY-keskuksella ei ollut mahdollisuutta perehtyä ja ottaa kantaa asiaan ennen purkamislupapäätöksen antamista. Purkamislupapäätöksestä valitettiin seuraavista syistä: Purkamislupaa ei voi maankäyttö- ja rakennuslain 139 § mukaan myöntää, jos purkaminen merkitsee rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus-, tai muiden arvojen hävittämistä tai haittaa kaavoituksen toteutumista.

Tehdyn kuntoarvion perusteella A-siipi olisi korjattavissa, ja korjausvaihtoehdoista riippuen sen elinkaarta voitaisiin mahdollisesti jatkaa 30-50 vuotta. Purkamiseen on päädytty ensisijaisesti toiminnallisin perustein, mikä ei ole MRL:n mukainen perustelu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi todetun rakennuksen purkamiselle.

 

Lisätietoja

Ylijohtaja Tommi Muilu, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 206

Alueidenkäytön asiantuntija Annu Tulonen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 234

 

Tiedotus

Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176


Päivitetty