Tiedotteet 2017

ELY-keskuksen kautta Lappiin lähes 60 miljoonaa euroa – yritysrahoituksella kova kysyntä

ELY-keskus rahoitti Lappiin tammi-kesäkuun aikana 246 hanketta, joihin se myönsi tukea yhteensä noin 29,6 miljoonaa euroa.

Lapissa on tartuttu biotalouden mahdollisuuksiin ja se näkyy myös rahoituksen suuntaamisessa. Luonnontuote- ja elintarvikealalla panostetaan muun muassa jalostusarvon kasvattamiseen ja logistiikan kehittämiseen.

Suhdanteiden positiivinen vire näkyy yritysrahoituksen kovassa kysynnässä. Kysyntää on ollut enemmän kuin käytettävissä olevaa määrärahaa.

Pk-yrityskentän valmistavassa teollisuudessa näkyy selvästi piristymistä edellisvuoteen verrattuna. Merkittävästi valmistuskapasiteettia lisääviä investointihankkeita on lähtenyt alkuvuonna yrityksen kehittämisavustuksen osalta liikkeelle erityisesti puutavara- ja puutuoteteollisuuden alalla ja metallituotteiden valmistuksessa. Hankkeilla tähdätään jalostusasteen nostoon ja vientimarkkinoille.

Suurimmat hankinnat kohdistuivat tienpitoon

Tammi-kesäkuun aikana tehtiin myös 59 hankintaa, joihin käytettiin yhteensä noin 29,6 miljoona euroa.

Tienpidon hankinnat olivat alkuvuonna pääosin päällysteiden ja siltojen ylläpitotöitä. Päällysteurakat painottuivat tänä vuonna Pohjois-Lappiin. Korjausvelkaohjelmasta saatu lisärahoitus mahdollisti myös Valtatie 4 Norvajärventien risteyssillan uusimisen ja maantien 924 parantamisen.

Palveluhankintojen avulla haetaan kokemuksia muun muassa erilaisten valmennuksien vaikutuksista osaavan työvoiman saatavuuteen.

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista.

Lue miten ylitorniolainen metallialan startup-yritys on lähtenyt nopeaan kasvuun ja miten ELY-keskus on ollut yrityksen matkalla mukana. 

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:
ELY-keskuksen Lappiin myöntämä rahoitus
Lapin ELY-keskuksen hankinnat

Lisätietoja:

  • Ylijohtaja Jaakko Ylinampa, puh. 0295 037 199
  • Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, puh. 0295 037 103
  • Yrityksen kehittämisavustukset ja EAKR-kehittämishankkeet: yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150
  • sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa