Tiedotteet 2018

ELY-keskukselta lausunto Yaran Siilinjärven kipsiläjitysalueen laajennusta koskevasta YVA-ohjelmasta (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Yara Suomi Oy:n (hankkeesta vastaava) Siilinjärven toimipaikan kipsin läjitysalueen laajentamista koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.

ELY-keskuksen lausunnossa todetaan, että hankkeesta vastaava on alustavasti tunnistanut YVA-menettelyssä erityisesti arvioitaviksi vaikutuksiksi hankkeen vaikutukset maisemaan, vesistöihin, ilmanlaatuun sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Lisäksi arvioinnissa on esitetty painotettavaksi hankkeen rakentamisen aikaisia vaikutuksia. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan esitetyt painotukset ovat asianmukaisia. Tulevassa arvioinnissa tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, millainen vaikutus kipsiläjitysalueella syntyvillä suotovesillä on pohjavesiin ja sitä kautta edelleen vesistöihin. Rakentamisen aiheuttamien vaikutusten lisäksi on arvioitava myös kipsiläjityksen toiminnan aikaisia vaikutuksia, koska kyse on useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävästä toiminnasta. Ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen liittyvässä arvioinnissa painotuksen tulee olla hankkeen lähialuevaikutuksissa. Erityisesti tarkastelua tulee tehdä kipsiläjitysaluetta lähimpänä sijaitsevien asuinalueiden näkökulmasta mutta myös koko Siilinjärven keskustaajama huomioon ottaen. Lausunnossaan ELY-keskus myös esittää, että Yara tarkastelee vielä kertaalleen hankkeensa eri toteutusvaihtoehtoja ja niiden perusteena olevia seikkoja. Tarkastelussa tulee muun ohessa huomioida mahdollisuus tulevien aluelaajennusten suuntaamiseen poispäin asutuksesta. Lisäksi mahdollisuudet kipsin hyötykäytön lisäämiseen on arvioitava ja kuvattava arviointiselostuksessa.

ELY-keskus sai arviointiohjelmasta 53 lausuntoa ja mielipidettä eri viranomaisilta, yhteisöiltä ja yksityisiltä kansalaisilta. Valtaosa mielipiteistä tuli lähialueen asukkailta ja niissä suhtauduttiin hyvin kriittisesti erityisesti arviointiohjelmassa esitettyihin vaihtoehtoihin VE2 ja VE3. Molemmissa edellä mainituissa vaihtoehdoissa läjitysalueen pinta-ala kasvaisi nykyisestä. Samalla läjitys myös siirtyisi nykyistä lähemmäs asutusta.

Nyt päättyvän YVA-ohjelmavaiheen jälkeen Yara arvioi hankkeensa ja sen eri vaihtoehtojen ympäristövaikutukset. Arvioinnin pohjana käytetään nähtävillä ollutta arviointiohjelmaa sekä ELY-keskuksen siitä nyt antamaa lausuntoa. Myös kaikki ELY-keskukselle toimitetut mielipiteet ja lausunnot on toimitettu Yaralle arvioinnissa hyödynnettäväksi. Arvioinnin tulokset Yara kokoaa ympäristövaikutusten arviointiselostukseksi. Tämän hetkisen tiedon mukaan selostus valmistuu kesällä 2018. Selostuksen valmistuttua ELY-keskus asettaa sen nähtävillä lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten.

ELY-keskuksen lausunto ja arviointiohjelma verkossa www.ymparisto.fi/yarankipsilajitysYVA

Lisätietoja
Ylitarkastaja Juha Perho, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 836, juha.perho(at)ely-keskus.fi.


Päivitetty