Tiedotteet 2019

Asikkalassa Anianpellontielle (mt 313) kevyen liikenteen väylää (Häme)

Asikkalassa Anianpellontien (mt 313) varteen rakennetaan kevyen liikenteen väylä välille Muuntamotie-Vehkoontie sekä Salonsaarentien (mt 14133) varteen noin 100 metriä kevyen liikenteen väylää. Lisäksi hankkeessa rakennetaan valaistus sekä katu- ja yksityistiejärjestelyjä.

Karttakuva kohteesta. Ylimerkityn Salonsaarentien osuuden on Asikkalan kunta jo rakentanut lähes kokonaan.

Aikaisemmin kohteesta on puuttunut sekä kevyen liikenteen väylä että valaistus ja kevyt liikenne on joutunut käyttämään hyvin kapeita pientareita. Valaistusta on aiemmin ollut vain Mustaniementien ja Vehkoontien liittymien ympäristössä. Mustaniementien liittymässä on ollut pitkä saarekkeeton suojatie. Salonsaarentien (mt 14133) alusta on puuttunut kevyen liikenteen väylä noin 100 metrin matkalta.

Tavoitteena on parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta rakentamalla kevyen liikenteen väylän lisäksi saarekkeelliset suojatiet Mustaniementien, Salonsaarentien sekä rakenteilla olevan Tynnyrikiven alueelle johtavan uuden kevyen liikenteen yhteyden kohdalle. Valaistus rakennetaan koko matkalle.

Työt aloitetaan lokakuussa 2019 ja ne valmistuvat 30.8.2020. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 650 000 euroa.

Kohteen rakennuttajana toimii Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, valvontakonsulttina toimii Diopco Oy ja työn toteutuksesta vastaa urakoitsija Hyvinkään Tieluiska Oy.

Lisätietoa:

Linkki hankkeen sivuille Väylän sivuilla.

 

Yhteystiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ

Hilkka Tsupari

p: 040 352 0039

etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

 

Diopco Oy

VALVONTAKONSULTTI

Antti Tilli

p. 044 298 8581

etunimi.sukunimi@diopco.fi

 

Hyvinkään Tieluiska Oy

TYÖPÄÄLLIKKÖ

Tommi Heikkinen

p. 040 511 2935

etunimi.sukunimi@tieluiska.fi

 

 

 

 

 


Päivitetty