Nyheter 2019

Kymmenen uunituoretta hissipuhetta sote-alan palveluntuottajilta (Kaakkois-Suomi)

                          

Sitran projektijohtaja Tuula Tiihonen luovutti sote-kiihdyttämö-ilmapallon Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Mikko Hannulalle.

Ilmassa oli odotusta ja jännitystäkin kun kaakkois-suomalaiset sote-alan yritykset ja järjestöt valmistautuivat tiivistämään osaamisensa kolmen minuutin mittaiseen hissipuheeseen sote-kiihdyttämön päätöspäivässä Kouvolassa 13.2.2019. Vaikka tämä kiihdyttämö saatiin jo maaliin, on suunnitteilla lisää pöhinää tämän vuoden aikana…

Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö on suuressa murroksessa. Viime vuonna julkaistun selvityksen mukaan erityisesti pienimpien pk-yritysten liiketoimintaosaamisessa on puutteita eivätkä pienten yritysten resurssit riitä esimerkiksi digimurroksen mukanaan tuomiin vaatimuksiin. 

Tähän haasteeseen pyritään vastaamaan kiihdyttämö-toiminnalla, jonka avulla on tarkoitus pilotoida, kuinka sote-alan pk-yritysten ja palveluja tuottavien järjestöjen kilpailu- ja muutoskykyä voidaan kehittää. Toimintaympäristö muuttuu joka tapauksessa, ja kiihdyttämö pyrkii vahvistamaan palveluntuottajien muutoskyvykkyyttä monin eri tavoin.



Sote-alalle tarvitaan tarpeeksi toimijoita  ja vaihtoehtoja

TEM ja Sitra pilotoivat syksyn 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana yhteistyössä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kanssa kiihdyttämö-toimintaa Kaakkois-Suomessa. Mukaan valikoitui avoimen haun perusteella kymmenen muutos- ja kasvuhakuista sote-alan yritystä ja palveluja tuottavaa järjestöä, joille tarjottiin kolmen kuukauden mittainen tehovalmennus.

Valmennuksessa käytiin läpi asioita mm. palvelumuotoilun, markkinoinnin, uusien liiketoiminta- ja kumppanuusmallien, vaikuttavuuden mallintamisen, talousmallintamisen ja kassavirtaennusteen sekä kasvun ja ulkopuolisen rahoituksen hankinnan saralta. Kiihdyttämö tarjosi myös osallistujakohtaisen mentorin koko valmennusmatkan ajaksi. Mentorit tulivat kiihdyttämön käytännön toteutuksesta vastaavasta Luotain Consulting Oy:stä.


Mentorit valmiina hissipuheisiin.




















              
               

Hissipuheita ja rakentavaa palautetta

Kiihdyttämöjen tavoitteena on, että osallistujat pystyvät uudelleen muotoilemaan palvelunsa tai tuotteensa sen kaltaiseksi, että he ovat kyvykkäitä markkinoimaan ja tuomaan esiin palvelunsa tulevassa markkinatilanteessa kilpailukyisesti ja kannattavasti. Kiihdyttämön tuloksena jokainen yritys tai järjestö tekee kehityssuunnitelman sekä hissipuheen, jonka avulla he voivat esitellä palvelunsa tuleville palvelujen ostajille ja mahdollisille rahoittajille.

Näitä hissipuheita kuultiin Kouvolassa 13.2.2019, kun yritysten ja palveluja tuottavien järjestöjen edustajat pääsivät tiivistämään toimintansa kolmeen kutkuttavaan minuuttiin, jonka aikana kohdeyleisö piti saada vakuuttuneeksi yrityksestä ja sen palvelusta tai liikeideasta.

Sote-alan moninainen kenttä jalkautui siis kymmenenä eri toimijan näköisenä hissipuheena kriittiselle mutta sitäkin kannustavammalle kuulijajoukolle. Paikalla oli yritysten ja heidän mentorinsa lisäksi asiantuntijoita mm. työ- ja elinkeinoministeriöstä, Sitrasta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja kehittämisyhtiöistä.

Jokainen hissipuhe arvioitiin ja yleisö antoi jokaiselle puheenvuorolle runsaasti rakentavaa palautetta, oivaltavia vinkkejä, ja myös runsaasti kiitoksia hyvin pidetyistä hissipuheista.

Sote-kiihdyttämö -pilotin toiminta on nyt Kaakkois-Suomen osalta päättymässä, mutta meno ei tästä suinkaan hyydy. - Avautuvan sosiaali- ja terveyspalvelun markkinan ja epävarmuuden haasteet ovat kaikille samat, mutta tässä yrittäjäjoukossa muhii selvästi jo uuden verkoston, ehkä tulevan liikekumppanuudenkin siemeniä, summaa asiantuntija Riina Kopola Sitrasta.

Kymenlaakso-Etelä-Karjala Kiihdyttämön osallistujat:
Kymijoen Hoiva ry
Lappeenrannan Vanhainkotiyhdistys ry
Sanaskoti Oy
Päihdepalvelu Hemma
Kakspy Palvelut Oy
Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy
Nuorten Väylä Oy
Yhteenliittymä "Modum Group", 4 yritystä (3 elinkeinonharjoittajaa ja yksi oy)
TyönVuoksi ry
Laptuote-säätiö.


Sekä hankepäällikkö Jaana Lappi (TEM), että  hankinta-asiantuntija Mikko Hannula
(Kaakkois-Suomen ELY-keskus) olivat yhtä mieltä siitä, että maakunnissa tarvitaan
erilaisia ja erikokoisia, hyvin verkostoituneita sotetoimijoita


Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen asiantuntijat Mikko Hannula ja Tarja Kähärä
kehottavat ottamaan ohjelmasta ja tarjolla olevasta monipuolisesta tukijoukosta
– virkamiehistä, valmentajista, kouluttajista – kaiken irti.


Uutta, mikroyrityksille suunnattua  kiihdyttämöä suunnitellaan jo täyttä päätä ja myös sote/hyte-alalle ollaan kehittämässä uutta osaamisalustaa. Lisää näistä kuullaan vielä tämän vuoden puolella, lupaa hankinta-asiantuntija Mikko Hannula Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.


- Teksti ja kuvat:
Minna Niukkanen
Viestintäasiantuntija
Kaakkois-Suomen ELY-keskus

 


Uppdaterad