Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Kehä I:lle meluseinät Sepänmäen kohdalle (Uusimaa)

Kehä I:n pohjoispuolelle Sepänmäen kohdalle rakennetaan meluvallin jatkoksi 5 m korkeat meluseinät ja Malmin kalmistotien sillalle 1,4 m korkea melukaide. Meluseinien yhteispituus on noin 350 m ja yhdessä meluvallin kanssa ne muodostavat noin 800 m pituisen meluesteen Lahdenväylän ja Latokartanontien välillä. Uudet meluseinät ja meluvalli sijoittuvat nyt rakenteilla olevan meluvallin länsipuolella olevan nykyisen bussipysäkin molemmin puolin.

Meluseinät ja meluvalli vähentävät vilkasliikenteiseltä Kehä I:ltä pohjoisen suuntaan leviävää melua.

Nykyinen bussipysäkki säilyy paikallaan ja kulku pysäkille on nykyisen idän puoleisen jalkakäytävän kautta. Lännen puoleinen jyrkkä luiska poistuu käytöstä. Jalkakäytävää ja pyörätietä siirretään 300 m matkalla. Rakentamisen aikana pidetään jalkakäytävät ja pyörätiet käytössä, mutta niiden leveys ja sijainti vaihtelevat.

Paalutus, kallion poraus ja louhinta aiheuttavat meluhaittaa. Erityistä meluhaittaa aiheuttavat työt keskitetään päiväaikaan. Louhinnan aikana liikenne pysäytetään lyhytaikaisesti jalkakäytävillä, pyöräteillä, Malmin kalmistotiellä ja Kehä I:llä.

Työ toteutetaan ELY-keskuksen ja Helsingin kaupungin yhteishankkeena. Työt alkavat elokuussa ja jatkuvat vuoden 2018 loppuun asti. Rakennustyöt viimeistellään keväällä 2019. Hankkeen urakoitsijana toimii Graniittirakennus Kallio Oy.


Lisätietoja hankkeesta:

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Jukka Aro, sähköposti [email protected], puhelin 040 5564466


Regional information