Pressmeddelanden 2019

Venäjän elintarvikemarkkinoilla on sijaa suomalaistuotteille pakotteista huolimatta -  ELY-keskus etsi potentiaalisia vientituotteita kilpailun kautta

Pietarissa Suomen pääkonsulaatissa palkittiin tänään viisi suomalaista elintarvikeyritystä, joiden tuotteet pääsevät laajasti esille 14.9. alkavilla Suomi-päivillä Stockmann-tavarataloissa sekä pietarilaisen premium-kauppaketju Landin supermarketeissa Venäjällä.

Valtakunnallinen kilpailu järjestettiin keväällä ELY-keskuksen johdolla Team Finland -verkoston, Venäjän Stockmannin ja Baltradingin sekä ProAgria ry:n yhteistyönä.

- Idea kilpailuun syntyi, kun huomasimme Suomessa vallinneen käsityksen, että Venäjä on suomalaisille elintarvikkeille täysin kiinni, mutta näin ei ole. Venäjän EU:lle asettamista vastapakotteista johtuen Venäjälle ei voi vielä tällä hetkellä eläinperäisiä tuotteita, vihanneksia tai hedelmiä. Kaikkia muita elintarvikkeita voi viedä, kertoo ELY-keskuksen Team Finland -koordinaattori Carita Vastinesluoma.

Kilpailun tärkeänä tavoitteena on auttaa yrityksiä saamaan näkyvyyttä ja pääsemään valtaville Venäjän markkinoille luomaan yhteyksiä ja tekemään kauppaa. Venäjällä asuu yli 140 miljoonaa ihmistä, joten markkinat ovat isot ja lisäksi lähellä. Kilpailulla halutaan myös viestiä venäläisille kuluttajille, että suomalaisia elintarvikkeita on saatavilla Venäjällä edelleen sekä viestiä elintarvikealan toimijoille, että suomalaisille elintarvikeyrityksille Venäjä on vahva kiinnostuksen kohde.

Kilpaluun osallistui yli 70 yritystä noin 200 tuotenimikkeellä. Tuomaristo, joka koostui järjestäjien edustajista, valitsi voittajiksi seuraavat yritykset:

  • Bonne Juomat Oy, Lohja - paras vegaaninen tuote: Bonne Premium tyrniomenasose
  • Helsinki Mills Ltd, Järvenpää - paras tuotemerkki: Rolled Oats
  • Lakumesta Oy, Kouvola - paras makeistuote: Maitosuklaalakritsi
  • Riitan Herkku Oy / Dagsfood Oy, Mustasaari - paras marjajuoma: Mustikkakeitto
  • SunSpelt Oy, Mikkeli - paras orgaaninen tuote: Spelttimuro

Lisäksi Tähtikuoharit Oy Joensuusta palkittiin erityismaininnalla innovatiivisesta tuotteesta.

Bonne Juomat Oy:n toimitusjohtaja Matti Väänänen uskoo, että kilpailussa pärjääminen auttaa Bonne Juomia vientipyrkimyksissä Venäjälle.
- Panostamme vientiin vahvasti, tavoitteenamme on nostaa viennin osuus liikevaihdosta 10 prosentista 25 prosenttiin. Venäjä on meille tärkeä kohdemaa, isot markkinat ja lähellä. Uskomme pakotteista huolimatta Venäjään vientikohteena ja kumppanina. Tämänkaltaisella yhteistyöllä mahdollisuudet löytää kanavia ja yhteyksiä paranevat merkittävästi. Olemme palkinnosta hyvin onnellisia, toteaa Matti Väänänen.

Lisätiedot: Carita Vastinesluoma, puh. 050 396 0805, carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi

Valokuvia palkituista voit tiedustella Tinnu Saloselta, tinnu.salonen@ely-keskus.fi

Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto, joka auttaa suomalaisia yrityksiä maailmalle. Team Finland -verkoston palveluja ovat mm. tiedot eri markkinoista, rahoitus, neuvonta, koulutus, tapahtumat ja vienninedistämismatkat. Verkosto toimii eri puolella Suomea sekä maailmalla noin 100 toimipisteessä.

Yhteistyössä:

ELY-keskus (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) • Työ- ja elinkeinoministeriö • Suomen pääkonsulaatti, Pietari • ProAgria • Baltrading • Stockmann Venäjä • Suomalais-venäläinen kauppakamari


Uppdaterad