Pressmeddelanden 2018

Valtatien 4 hankearviointi Hartola - Oravakivensalmi on valmistunut

Hanke on arvioitu yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi. Tiesuunnitelma on lainvoimainen ja sen hyväksymispäätöksen voimassaoloaikaa on pidennetty vuoden 2021 loppuun asti. Suunnitelmassa valtatie 4:ää levennetään ja siihen rakennetaan keskikaiteelliset ohituskaistat molempiin suuntiin.

Hankearviointi on laadittu "Valtatien 4 parantaminen välillä Hartola–Oravakivensalmi, Hartola" - tiesuunnitelman (2009) pohjalta. Valtatien 4 väli Hartola–Oravakivensalmi on toteuttamatta jäänyt osahanke valtatien 4 parantamisesta välillä Lusi–Vaajakoski. Hartolan kunnan alueella sijaitseva parannettava tieosuus on noin 12 kilometrin mittainen. Tarkempi sijainti on Vuorenkyläntien (mt 6134) liittymän ja Rusintien (mt 15056) pohjoisen liittymän välillä.

Valtatie 4 on Suomen tärkeimpiä päätieyhteyksiä ja tavaraliikenteen pääväylä etelä-pohjoissuunnassa. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta (luonnos) kyseinen tieosuus on määritelty maanteiden runkoverkon palvelutasoluokkaan I. Lisäksi tieosuus kuuluu Euroopan unionin määrittelemään TEN-T -ydinverkkoon.

Tiesuunnitelma valmistui vuonna 2009 ja sen lähtökohtana on ollut vuonna 2004 laadittu ja vuonna 2005 hyväksytty yleissuunnitelma Valtatien 4 parantamiseksi välillä Hartola–Oravakivensalmi. Voimassa olevien päätösten ja lupien mukaan hankkeen toteuttaminen on aloitettava viimeistään vuonna 2021, koska muussa tapauksessa hankkeen suunnittelu on aloitettava uudestaan yleissuunnitelmalla. Tiesuunnitelma on edelleen ajantasainen ja teknisesti toteuttamiskelpoinen. Myös hankkeeseen liittyvä Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä vesilain mukainen lupa on voimassa.

Hankkeen tavoitteena liikennöitävyyden ja liikenneturvallisuuden parantaminen

Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on valtatien liikennöitävyyden ja liikenneturvallisuuden parantaminen siten, että ohitusmahdollisuudet ja liittymien turvallisuus paranevat. Samalla tien riskit pohjavesille vähenevät pohjavesisuojaukset toteuttamalla.

Valtatien 4 nykyisellään kapea, mäkinen ja ohitusmahdollisuuksiltaan heikko. Lisäksi useat yksityistieliittymät ja mäkinen maasto aiheuttavat ongelmia tien liikenteelliselle palvelutasolle ja liikenneturvallisuudelle. Suunnitellun valtatieosuuden mitoitusnopeus on 100 km/h, liittymäalueilla 80 km/h.

Suunnitelmassa nykyistä tietä levennetään ja tie linjataan uudelleen nykyisen tien itäpuolelle Muikunlahden ja Kettuvuoren välillä. Uudelle tielinjaosuudelle rakennetaan ohituskaistapari ja riista-aidat. Lisäksi tien lähistöllä olevien kiinteistöjen kohdalle toteutetaan melusuojausrakenteita. Hankkeessa yksityisteiden liittymiä vähennetään liikenneturvallisuuden parantamiseksi, ja tähän liittyen rakennetaan myös uusia yksityistieyhteyksiä.

Hanke on arvioitu yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi         

Hankearvioinnin perusteella tiesuunnitelma toteuttaa asetettuja tavoitteita hyvin. Merkittävimmät hyödyt aiheutuvat liikenteen sujuvuuden sekä liikenneturvallisuuden parantumisesta sekä pohjavesille aiheutuvien riskien vähenemisestä.

Arvion mukaan hanke on yhteiskuntataloudellisesti kannattava, ja sen hyöty-kustannussuhde on 1,6. Kannattavuus perustuu erityisesti tiejakson nykyisten ongelmien ratkaisemiseen. Kokonaishyödyistä karkeasti noin 40 % koostuu tienkäyttäjien matkakustannuksista, noin 20 % kuljetusten kustannuksista ja noin 40 % turvallisuusvaikutuksista. Lisäksi pohjavesille aiheutuvat riskit vähenevät myös huomattavasti, mitä ei ole erikseen arvotettu hyöty-kustannussuhde -laskemissa.

Hankkeen rakentamisen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 24,9 M euroa.

Julkaisu

Valtatie 4, Hartola-Oravakivensalmi: Hankearviointi
Ristikartano, Jukka; Syrjäläinen, Kalle (2018-08-31)

Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-720-1

Hankekortti (pdf).

Lisätietoja: 

Arto Kärkkäinen, ympäristövastaava, 0295 021 301


Uppdaterad