Pressmeddelanden 2019

Sinilevähavaintoja vähän Kaakkois-Suomen vesillä (Kaakkois-Suomi)

Sinileväkukintojen määrä Suomen merialueilla on kuluneella viikolla edelleen vähentynyt. Haapasaaren ja Hurpun merivartioston ilmoitusten mukaan Itäisellä Suomenlahdella ei sinilevää ole havaittu. Voimakkaat tuulet ovat sekoittaneet vettä ja mahdolliset levät ovat sekoittuneet vesimassaan.

Viileä ja epävakainen sää on edelleen hillinnyt sinilevän esiintymistä myös järvillä. Kaakkois-Suomen järvihavaintopaikoilla ei Haapajärven sinileväkukinnan lisäksi ole muita sinilevähavaintoja. Haapajärvellä levää oli lauttoina pintavedessä (kuva).

Pintaveden lämpötilat ovat sisävesillä 16 ja 20 asteen välillä ja Suomenlahdella 15-18 ° astetta.

Vesitilanne

Vähäsateisen kesän aikana Vuoksen vesistöalueen suurten järvien vedenpinnat ovat painuneet ajankohdan keskitason alapuolelle. Kesäkuun alusta laskettu sadesumma on vesistöalueella runsaat 100 mm, kun vastaavana aikana sataa keskimäärin lähes 200 mm. Ennusteen mukaan vedenpintojen lasku jatkuu vielä ainakin alueen suurimmissa järvissä kuten Saimaassa. Useimmissa muissa järvissä pinnankorkeuden muutokset ovat lähimmän kahden viikon aikana vähäisiä.

Saimaan vedenkorkeus on lähes 30 cm alempana kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Ennusteen mukaan pinta alenee lokakuun loppuun mennessä vielä 15-45 cm ja pysyy keskimääräistä alempana ainakin alkutalveen saakka.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Valtakunnallisia levätilannetietoja (ympäristö.fi)

Lisätietoja

Tiedottaja, hydrobiologi Sirpa Skippari
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 287


Uppdaterad