Pressmeddelanden 2020

Riihimäen keskustan uusilla putkisilloilla vähennetään Vantaanjoen tulvavaaraa (Kanta-Häme)

Riihimäen keskustassa on parhaillaan käynnistymässä työmaa Teollisuuskadun sillanrummun uusimiseksi.  Työn tarkoituksena on parantaa Vantaanjoen virtausta erityisesti tulvahuippujen aikaan. Silta muutetaan kaksirumpuisesta yksirumpuiseksi, jolloin vesi mahtuu virtaamaan sen läpi paremmin erityisesti tulvahuippujen aikaan. Uusi silta on nykyistä avarampi niin leveys- kuin korkeussuunnassa, kertoo Hämeen ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Reijo Seppälä.

Teollisuuskadun siltatöiden arvioidaan kestävän kolme kuukautta ja maksavan noin 700 000 euroa. Hämeen ELY-keskus osallistuu sekä suunnittelun että toteutuksen kustannuksiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella.

Tulevina vuosina Riihimäen kaupungin on tarkoitus uusia kolme muutakin Vantaanjoen ylittävää siltaa, jotka ovat Kulmalan Puistokadulla, Eteläisellä Asemakadulla ja Väinö Sinisalon kadulla. Siltaremontit voivat aiheuttaa veden tilapäistä samentumista, mutta valmistumisensa jälkeen ne parantavat myös lohikalojen kulkuedellytyksiä.

Riihimäki on yksi Suomen 22:sta merkittävästä tulvariskialueesta. Riskien vähentämiseksi on Hämeen ELY-keskuksen johdolla laadittu Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Siltarumpujen muuttaminen putkisilloiksi on tärkein toimenpide hallintasuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Reijo Seppälä, Hämeen ELY-keskus, 0295 025 229

 

Tiedotus:

Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

 

 

 

 

 

 


Uppdaterad