Pressmeddelanden 2019

Nauti Suomen luonnosta ja jokamiehenoikeuksista (Pirkanmaa)

Suomen upea luonto ja perinteiset jokamiehenoikeudet mahdollistavat sen, että voimme nauttia luonnosta ja liikkua luonnossa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa tai on sen haltija. Osa jokamiehenoikeuksista on säädetty laissa, ja osa perustuu maan tapaan ja perinteisiin. Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä.


Kuva Rosa Bodenstab
 

Jokamiehenoikeuksista nauttimiseen ei tarvita maanomistajan lupaa eikä niistä tarvitse maksaa.

- Maastossa voi liikkua jalan tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla tai erityiseen käyttöön otetuilla alueilla, joita ovat esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot, kertoo lakimies Riina Arffman Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
- Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikkuminen maastossa ei kuitenkaan ole jokamiehenoikeutta, vaan esim. mönkijällä, mopolla tai moottorikelkalla liikkuminen maastossa vaatii aina maanomistajan luvan, muistuttaa lakimies Riina Arffman Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Ajattelematon pärräily voi aiheuttaa monenlaista harmia niin luonnolle, maanomistajille kuin vaikka pohjavesillekin helppokulkuisilla harjualueilla.   

Luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia voi kerätä oman käytön lisäksi myös myytäväksi.

- Maanomistajalla ei ole omistusoikeutta alueensa marjoihin eikä seudun parhaita marjapaikkoja voi siis varata omaan käyttöön. On kuitenkin hyvä muistaa, että toisen pihapiiristä ei marjoja saa kerätä, jatkaa Riina Arffman. Luonnonvaraisia rauhoittamattomia kukkia, yrttejä ja muita vastaavia kasveja voi poimia jokamiehenoikeudella, elleivät ne ole luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Sammaleen tai jäkälien kerääminen ole kuitenkaan sallittua.

Jokamiehenoikeuden perusteella saa onkia ja kalastaa, mutta ennen kalaan lähtöä tulee selvittää kalastusluvan tarpeellisuus.

Myös luonnonsuojelualueilla voi liikkua ja nauttia luonnosta jokamiehenoikeuksien nojalla, mutta rauhoitusmääräyksissä voi olla rajoituksia esimerkiksi kasvien keräämisessä tai liikkumisessa lintujen pesimäaikaan.

Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat

  • liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset).
  • oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua. Esimerkiksi voit telttailla riittävän etäällä asumuksista.
  • poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia.
  • onkia ja pilkkiä.
  • kulkea vesistössä ja jäällä.

Et saa

  • aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle.
  • häiritä lintujen pesintää tai muutenkaan häiritä rauhoitettuja eläimiä tai riistaeläimiä.
  • kaataa tai vahingoittaa puita.
  • ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta.
  • häiritä kotirauhaa.
  • roskata.
  • ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa.
  • kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.

Lähde: www.ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet

 

Lisätietoa jokamiehenoikeuksista, yksityiskohtaisempia kysymyksiä ja vastauksia mm. marjanpoiminnasta sekä opas jokamiehenoikeuksista suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi löytyy ymparisto.fi-sivustolta:


Uppdaterad