Pressmeddelanden 2019

Kouvolan ja Iitin tarkistetut pohjavesialuetiedot ovat nyt kaikkien saatavilla (Kaakkois-Suomi)

Iitissä ja Kouvolassa on tarkistamistyön jälkeen yhteensä 79 pohjavesialuetta

Kouvolan ja Iitin pohjavesialueiden tarkastetut tiedot ja rajaukset on julkaistu 28.5. Suomen ympäristökeskuksen Avoin tieto -palvelussa. Ajantasaiset pohjavesialuetiedot on nyt mahdollista tarkistaa myös esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelussa tai ympäristöhallinnon Karpalo-karttapalvelussa.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus tarkisti ja uudelleenluokitteli Iitin ja Kouvolan pohjavesialueet kuluvan ja edellisen vuoden aikana. Esitys rajausmuutoksista oli kunnissa nähtävillä 25.2–26.3.2019. Lisäksi muun muassa alueen kunnilta ja vesilaitoksilta pyydettiin asiasta lausunnot. Kooste ELY-keskuksen saamista palautteista sekä niihin annetuista vastauksista on edelleen nähtävillä ympäristöhallinnon verkkopalvelussa (ymparisto.fi). Pohjavesialueiden rajaukset ja luokitukset perustuvat lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä. Lain mukaan pohjavesialueet luokitellaan 1-, 2-, 1E-, 2E- ja E-luokkiin.

Pohjavesialueiden tarkistamisen ja uudelleenluokittelemisen jälkeen Iitissä on yhteensä 17 pohjavesialuetta, joista kaksi on uudelleen pohjavesialueluokitukseen nostettua pohjavesialuetta. Lisäksi yksi kolmesta osa-alueesta koostunut pohjavesialue yhdistettiin yhdeksi alueeksi ja yksi pohjavesialue poistettiin pohjavesialueluokituksesta.

Kouvolassa on nyt yhteensä 62 pohjavesialuetta, joista yksi on kokonaan uusi pohjavesialue ja neljä uudelleen luokitukseen nostettua pohjavesialuetta. Kouvolan pohjavesialueista poistui tarkistamistyön myötä kaksi pistemäistä pohjavesialuetta sekä kolme aluemuotoista pohjavesialuetta. Lisäksi kaksi erillistä pohjavesialuetta yhdistettiin yhdeksi pohjavesialueeksi ja kahden pohjavesialueen osa-alueet yhdistettiin. Kouvolaan jäi vielä kaksi osin Etelä-Karjalan puolelle ulottuvaa pohjavesialuetta, joiden rajausmuutokset ja luokitukset tarkastellaan myöhemmin.

Luokitusmuutosten lisäksi ELY-keskus tarkisti pohjavesialueiden rajaukset. Iitin ja Kouvolan alueella yhteensä 40 olemassa olevan pohjavesialueen rajauksiin tuli muutoksia. Useimmiten rajausmuutosten syy oli pohjavesialueen muodostumisalueen rajauksen yhdenmukaistaminen vesialueen rantaviivaan tai pohjavesialueen rajan kohdentaminen peltoalueella olevaan ojalinjaan. Paikoin rajauksia tarkistettiin myös esimerkiksi maaperätietoaineiston tai geologisen rakenneselvityksen perusteella.

Pohjavesialueluokat kertovat alueen vedenhankintakäytöstä ja luontoarvoista

Pohjavesialueiksi rajataan luonnontieteellisin perustein alueet, joilla muodostuu merkittävästi pohjavettä. Tällaisia alueita ovat yleisimmin jääkauden vaikutuksesta syntyneet harjut ja reunamuodostumat. Pohjavesialuerajat osoittavat alueen, joilla on vaikutusta pohjavesimuodostuman veden laatuun ja muodostumiseen. Pohjavesialueen rajojen sisäpuolella on yleensä esitetty myös pohjaveden varsinainen muodostumisalue. Pohjavesialueiden lisäksi pohjavettä esiintyy kaikkialla muuallakin maaperässä, ja pohjavesialueet kuvaavatkin vain merkittävimpiä pohjavesiesiintymiä.

Pohjavesialueita voidaan hyödyntää vedenhankinnassa. Pohjavesialueluokituksessa pohjavesialueet luokitellaankin vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden mukaan 1- ja 2-luokkiin. 1-luokan pohjavesialue on vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, jonka pohjavettä käytetään yhdyskunnan vedenhankintaan tai yli 50 ihmisen tarpeisiin. 2-luokan alue taas on 1-luokan mukaiseen vedenhankintakäyttöön soveltuva alue, jolla ei kuitenkaan toistaiseksi ole suunnitelmia merkittävästä vedenotosta.

Pohjavesialueiden pohjavedestä hyötyvät ihmisten lisäksi myös monet luontokohteet. Esimerkiksi lähteiköt ja lähdesuot tarvitsevat pohjavettä säilyäkseen elinvoimaisina. Uudessa pohjavesialueluokituksessa merkittäviä pohjavesivaikutteisia luontokohteita ylläpitävät pohjavesialueet saavat arvokkaista ekosysteemeistä kertovan E-merkinnän. E-luokan pohjavesialue voi olla samaan aikaan myös vedenhankintaan soveltuva alue, ja tällöin kyseessä on 1E- tai 2E-luokan pohjavesialue. Kouvolan ja Iitin alueella löytyi yhteensä 33 merkittäväksi katsottua lähteikköä tai muuta pohjavedestä riippuvaista ekosysteemiä. Lukumääräisesti eniten tällaisia merkittäviä pohjavedestä riippuvaisia luontokohteita on Selänpään pohjavesialueen vaikutuspiirissä. Kaiken kaikkiaan Kouvolassa 10 ja Iitissä 4 pohjavesialuetta sai ekosysteemeistä kertovan luokkamerkinnän (1E, 2E tai E). Ekosysteemit esittelevät raportit ovat saatavissa ympäristöhallinnon verkkopalvelusta (ympäristö.fi).

Karttakuva Vekaranjärven pohjavesialueesta Kouvolassa.

Lisätietoa:

Pohjavesialueet - Kaakkois-Suomi

www.ymparisto.fi > Vesi > Vesiensuojelu > Pohjaveden suojelu > Pohjavesialueet > (valitse) Kaakkois-Suomen ELY-keskus

KARPALO -karttapalvelu
www.syke.fi > Avoin tieto > Karttapalvelut (valitse) KARPALO karttapalvelu. Karttapalvelussa pohjavesialueet saa näkyviin: Aineistot > Lisää aineisto > (lisää) Pohjavesialueet

Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna - Kaakkois-Suomen pohjavesialueet

Pohjavesialueen luokitus ja rajaukset
Hydrogeologi Heidi Rautanen
heidi.rautanen(a)ely-keskus.fi tai
puh. 0295 029 279.

Pohjavedestä riippuvaiset pintavesi- ja maaekosysteemit (E-luokka):
Ympäristöasiantuntija Pyry Mäkelä
pyry.makela(a)ely-keskus.fi tai
puh. 0295 029 121


Uppdaterad