Pressmeddelanden 2018

Korvaavaa liikennettä Enäjärventien sulkemisesta johtuen (Kaakkois-Suomi)

Maantie 375:n kunnostustyöt Kouvolassa jatkuvat. Tie katkaistaan  liikenteeltä Lehdonkujan ja Rajahongantien välillä 8.8. - 2.9. Tonteille ajo järjestetään.

Työtä ovat hidastaneet lisääntyneet louhintamäärät. Työmaan logistiikka ei valitettavasti mahdollista useamman kohteen samanaikaista louhintaa. Louhittavat kohdat saatetaan kulkukelpoiseen kuntoon, ennen kuin seuraava louhittava kohde aloitetaan.

Kouvolan kaupunki järjestää koululaisten lakisääteiset kuljetukset takseilla sillä ajalla, kun linja-autot eivät kulje Saaramaan - Enäjärven - Saittaran välillä eli 2.9. asti. Korvaavan liikenteen järjestämistä Enäjärven ja Kaipiaisten keskustan välillä 2. asteen opiskelijoille selvitetään. Lisätietoja voi kysyä ELY-keskuksesta Suvi Nirkolta.

Kaipiaisista pääsee bussilla vakiovuorolla klo 7.20 Utin kautta Kouvolan keskustaan (saapuminen matkakeskukseen 7.50). Iltapäivällä pääsee takaisin klo 16.00 Kouvolan matkakeskuksesta lähtevällä vakiovuorolla (saapuminen Kaipiaisiin klo 16.25).

Lisätietoja poikkeusjärjestelyistä voi tiedustella NCC:n Simo Peltolalta, tai liittymällä WhatsApp-ryhmään. Ohjeet ryhmään liittymisestä löytyvät urakan verkkosivulta osoitteesta www.ncc.fi/mt375.

Kouvolan bussiaikataulut 9.8.2018 alkaen löytyvät täältä.

Yhteystiedot:

Simo Peltola, aluepäällikkö, NCC, simo.peltola@ncc.fi, p. 010 507 8356

Suvi Nirkko, projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suvi.nirkko@ely-keskus.fi, p. 0295 029 063


Uppdaterad