Uutiset 2019

Maaseutuohjelman rahoitus luo työpaikkoja maaseudulle (Pirkanmaa)

Tuore valtakunnallinen tutkimus osoittaa, että maaseudun työllisyys ja aluetalous vahvistuvat kehittämisohjelman avulla. Pirkanmaalla tukien vaikuttavuuden selvittäminen on ollut keskeisessä roolissa nykyisellä maaseutuohjelman kaudella.

Vastikään julkaistussa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman aluetalous- ja työllisyysvaikutukset –tutkimuksessa tarkasteltiin maaseudun kehitystä asumisen, työn ja yrittämisen näkökulmista sekä arvioitiin syntyneitä aluetalous- ja työllisyysvaikutuksia.

Tutkimuksen mukaan jokaista yritysrahoituksella tuettua työpaikkaa kohden syntyy puolikas työpaikka. Ilman rahoitusta työpaikkoja olisi syntynyt vähemmän.

Pirkanmaalla hanke- ja yritystukien vaikuttavuutta selvitettiin viime keväänä valmistuneella tutkimuksella ja seuraavaksi työ jatkuu maatalouden rakennetukien arvioinnilla. Tämä työ käynnistyy syyskuun kuluessa yhteistyössä Länsi-Suomen ELY-keskusten kanssa.

Uuden maaseutuohjelmakauden valmistelussa kiinnitetään entistä enemmän huomioita vaikuttavuuden seurannan mittareiden luomiseen ja pyritään kehittämään kokonaisuudessaan ohjelman seurantamittaristoja.

 

Lue lisää:

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman aluetalous- ja työllisyysvaikutukset -tutkimus http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161759

Länsi-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmien väliarviointi
https://www.doria.fi/handle/10024/168447

 


Päivitetty