Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Pirkanmaan uusi ympäristöohjelma (Pirkanmaa)

Pirkanmaalle hyväksyttiin uusi ympäristöohjelma vuoteen 2040. Ohjelma linjaa ympäristön kehittämissuuntia ja luo perustaa tulevan maakunnan ympäristöpolitiikalle. Ohjelmassa Pirkanmaa sitoutuu tavoittelemaan koko maakunnan hiilineutraaliutta.

Ohjelman visio on otsikoitu "Kestävästi lähellä – hyvinvointia monimuotoisuudesta ja resurssiviisaudesta." Ohjelman pääteemat ovat rakenneviisaus, resurssiviisaus, lähiviisaus sekä liikkumisviisaus. Vision lisäksi ohjelmassa on nimetty toimenpiteet, joiden myötä ohjelma alkaa toimia myös käytännön työssä. Ohjelman tavoitteita voi hyödyntää myös rahoitushakemuksia tehdessä, mikäli oman hankkeen voi perustella edistävän ohjelman toteuttamista. Osa ohjelman toimenpiteistä on jo lähtenyt liikkeelle, kuten esimerkiksi Pirkanmaan vesivision laadinta.

ELY-keskus kiittää ohjelmatyöhön osallistuneita

Ohjelmatyöhön osallistui ilahduttavan monipuolinen joukko pirkanmaalaisia toimijoita eri sektoreilta - ja toivon mukaan ohjelman toteuttamiseen osallistuu vähintään yhtä iso verkosto! Aktiivinen osallistuminen sekä lausuntojen antaminen valmistelussa kertoo, että ympäristöä kohtaan löytyy Pirkanmaalta kiinnostusta ja halukkuutta toimia.

Ohjelma käynnistettiin seminaarissa Vapriikissa 26.9.2017. Seminaarissa puhuttiin ympäristöohjelman lisäksi ympäristöasenteiden muuttumisesta sekä viherympäristöjen vaikutuksista ihmisten terveyteen. Pirkanmaalla hiilipäästöjen kehitys on ollut vähenevää, mutta tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän toimenpiteitä kaikilta toimijoilta aina kansalaisista valtioon saakka.


Alueellista tietoa