Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Lokakuun työllisyyskatsaus: Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömyys jatkaa laskuaan (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä 6 550 työtöntä työnhakijaa. Se on 156 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisestä kuukaudesta 127 henkilöllä. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on manner-Suomen alhaisin (5,7 %). Koko maassa vastaava osuus on 8,6 %.

Pitkäaikaistyöttömyys ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä vähenee myös. Sen sijaan nuorten työttömyyden väheneminen pysähtyi. Työllistämistä edistävissä palveluissa oli lokakuussa yhteensä 4994 henkilöä.  Uusia työpaikkoja ilmoitettiin lokakuussa hiukan edellisvuotta vähemmän. Uudet avoimet työpaikat lisääntyivät määrällisesti eniten rakennus, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä.

Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää keväällä 2020 työllisyyden kuntakokeilut. Kokeiluun on voinut hakea ELY-alueella yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että kokeiluun mukaan tulevien kuntien asukasmäärä yhteensä on vähintään 30 000. Pohjanmaan ELY-keskusalueella mukaan on hakenut Kokkola.

Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Kokeiluissa kehitetään työnhakijoille tarjottavia työllistymistä tukevia palveluja ja palvelumalleja, joiden avulla voidaan nykyistä paremmin tunnistaa ja ratkaista asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet. ELY-keskuksen alueella kokeiluihin siirtyisi osa toimiston työnhakija-asiakkaista.

- Suunnittelu ja neuvottelut kuntakokeiluiden osalta jatkuvat vielä hakuajan päätyttyä hakemusten käsittelyaikana. Keskusteluja käydään ainakin kokeilujen resursoinnista ja käytännön toteutuksesta. Lopulliset päätökset hyväksytyistä kokeiluhankkeista tulevat työ- ja elinkeinoministeriöstä vuoden loppuun mennessä, kertoo Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Mika Palosaari.

- Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto ovat myös yhdessä keskittyneet vahvasti kehittämistyössään työllisyyden kasvattamiseen alueella ja palveluiden asiakaslähtöisyyteen ja tehokkuuteen, Palosaari lisää.

Lue koko katsaus täältä

Briefly in English

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Mirella Kivelä, puh. 0295 028 652, [email protected]

 


Alueellista tietoa