Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Uusi nopea bussi Seinäjoelta suoraan Vaasan keskustaan ja yliopistolle (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa)

VR:n aikataulu-uudistuksen myötä 6:55 Seinäjoelta Vaasaan kulkeva juna lakkaa kulkemasta 15.12.2019 jälkeen. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus hankkii tilalle korvaavaa bussiliikennettä siten, että säännöllisesti Seinäjoelta Vaasaan työ- ja opiskelumatkoja tekeville on jatkossakin tarjolla joukkoliikennevaihtoehto. Operaattorina toimii Härmän Liikenne Oy.

Uusi bussivuoro lähtee Seinäjoen Matkakeskukselta aamulla klo 7:00 ja takaisin Vaasasta iltapäivällä klo 16:15. ja se ajaa välin suorinta tietä. Mukaan pääsee Seinäjoen matkakeskuksen lisäksi valtatie 18 varrelta Halkosaaren, Ylistaron, Isonkyrön, Tervajoen ja Laihian Ratikylän pysäkeiltä. Vaasassa bussi jatkaa yliopistolle ja pysähtyy tarvittaessa joillakin keskustan pysäkeillä. Vaasan keskustan pysäkit tarkentuvat vielä ennen liikenteen aloittamista, kun matkustajatutkimukset on saatu valmiiksi.

Uudella bussivuorolla on suorat yhteydet Seinäjoen paikallisliikenteeseen ja uuden vuoron liput kelpaavat vaihtoyhteyksillä Seinäjoen paikallisliikenteessä.

Uudelle vuorolle tulee myyntiin alennettuja sarjalippuja, sekä kuukausilippu, joita asiakas voi hankkia verkosta. Autosta voi ostaa myös kertalipun. 

Bussin varustukseen kuuluu WC, kahviautomaatti, WiFi-yhteys, latausmahdollisuus kännyköille ja tableteille, sekä jäähdytysilmastointi. Kaikissa istuimissa on säädettävä selkänoja ja turvavyö.    

Uusi bussivuoro kulkee jätteestä valmistetulla polttoaineella, jonka hiilijalanjälki on 90 % pienempi kuin fossiilisen polttoaineen. Myös päästövaatimukset pienhiukkasten ja typen oksidien osalta ovat tiukemmat, kuin aikaisemmissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankinnoissa.  

Uuden bussivuoron sopimuskausi on 1+1 vuotta ja tänä aikana haetaan kokemuksia matkustajien tarpeista ja matkustajamäärien kehityksestä. Näiden kokemusten myötä aikatauluja ja reittiä voidaan jatkossa tarkastella ja muuttaa. 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta kiinnostaa erityisesti kokeilla, onko tämän tapaisen matkaketjun avulla mahdollista lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta työmatkaliikenteessä yhteysvälillä Seinäjoki - Vaasa. 

Lisätietoja: 

  • Miika Hautala 
    Joukkoliikennevastaava 
    Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 
    Puh. 050 4343 569 
  • Sami Heinimäki 
    Toimitusjohtaja 
    Härmän Liikenne Oy 
    Puh. 0400 728 782

Alueellista tietoa