Navigointivalikko

 

Avaa chat-ikkuna
liikenne-yksityistieavustukset-yksityisteiden parantamisen avustaminen-ingressi

Yksityistien parantamisen avustaminen 

Valtionavustuskelpoisille yksityisteille voidaan myöntää harkinnanvaraisesti valtionavustusta tienpitoon. Avustusta voi hakea tien tiekunta. Avustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yksityisteiden parantamiseen. Avustettavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta käytännössä alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin.
 
ELY-keskus arvioi hankkeen kiireellisyyden ja vaikuttavuuden. Avustuksesta päättää se toimivaltainen ELY-keskus, jonka alueella tie tai suurin osa siitä sijaitsee.
 

Avustettavat hankkeet

Ensisijaisesti avustettavia hankkeita ovat muun muassa:

  • huonokuntoiset sillat ja suuret tierummut
  • liikenneturvallisuuden kannalta tärkeät kohteet
  • merkittävät ja yllättävät luonnonolosuhteiden aiheuttamat korjauskohteet

Lisäksi voidaan avustaa muun muassa:

  • tien kuivatuksen ja kantavuuden parantamista
  • muuta liikenneturvallisuuden parantamista, kuten tielinjan siirtäminen tai kaarteen oikaisu
  • tulva- ja routavaurioiden korjaamista

Avustuksen suuruus

Yksityistieasetukseen on tullut väliaikainen muutos vuosille 2023–2025. Näiden kolmen vuoden aikana tiekunta voi saada valtionavusta nykyistä suuremmalla avustusprosentilla yksityistien perusparantamiseen. Tiekunnat voivat hakea valtionavustusta ELY-keskuksesta.

Valtionavustuksen enimmäismäärät nousevat seuraavasti:

  • tavanomaiset tien parantamiskohteet 50 % → 70 %
  • merkittävimmät siltakohteet 75 % → 85 %
  • luonnonolosuhteiden aiheuttamat yllättävät korjauskohteet 75 % → 85 %
  • lauttapaikka ja vuosittain purettava silta 80 % → 85 %, vähintään 80 %
  • talvitie 65 % → 70 %

Voit lukea lisää valtioneuvoston asetuksesta yksityisteiden korjaamisen valtionavustusten korotuksiin Traficomin sivuilta tai Traficomin tiedotteesta.

Asetus yksityistieasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta on voimassa 1.1.2023–31.12.2025 ja sitä sovelletaan suoraan 8.12.2022 tai sen jälkeen jätettyihin avustushakemuksiin. Uutta asetusta sovelletaan myös niihin vuonna 2022 saapuneisiin vireillä oleviin avustushakemuksiin, joissa tiekunta ei ole vielä tehnyt vastaanottoilmoitusta. Avustuspäätökseen tehdään uuden asetuksen mukaisten avustusprosenttien mukainen muutos automaattisesti, jos vastaanottoilmoitusta ei ole ehditty tehdä.

Hankkeisiin, joissa tiekunta on jo ilmoittanut valtionavustuksen vastaanottamisesta, sovelletaan vuonna 2022 voimassa olevaa asetusta ja avustuspäätöksessä ilmoitettua avustusprosenttia.

Hakeminen

Yksityisteiden valtionavustushakemus tehdään  ensisijaisesti sähköisessä verkkoasioinnissa.  Sähköinen asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista esim. pankkitunnuksilla. Lisäohjeistusta saat asiointipalvelusta.

Hakemuksen voi tallentaa luonnoksena ja palata myöhemmin jatkamaan sitä. Asiointipalvelussa avustusprosessi etenee eri vaiheissaan sujuvasti ja hakija voi seurata käsittelyn ja maksatuksen etenemistä asiointipalvelun kautta.

​​​Valitse Palvelut>Liikenteen palvelut>Avustukset yksityisteiden parantamiseen.

Tutustu tarvittaessa sähköisen asioinnin ohjeeseen​​​​​​:

Vaihtoehtoinen hakutapa, lomakkeet:

Ellei sähköisen verkkoasioinnin käyttö ole mahdollista, voit hakea avustusta yksityistien parantamista varten Yksityisen tien parantamisen valtionavustus -lomakkeella. Sen saa täyttöohjeineen seuraavasta osoitteesta:

Kun olet täyttänyt hakemuksen, suosittelemme hakemuksen lähettämistä ELY-keskusten sähköisen asiointilomakkeen liitteenä. Asiointilomake yksityishenkilöille löytyy tämän linkin kautta:

Asiointilomakkeella täytetään ensin hakijan yhteystiedot ja valitaan asioinnin aihe. Sen jälkeen liitetään tarvittavat liitetiedostot (hakemuslomake sekä muut liitteet).

Mikäli hakemuksen lähettäminen sähköisellä asiointilomakkeella ei ole mahdollista, hakemuksen voi lähettää sähköpostilla tai kirjepostilla tien sijaintikunnan mukaisen ELY-keskuksen kirjaamoon.  Katso sivun alaosasta yhteystiedot sekä lista ELY-keskuksista, joissa on Liikenne-vastuualue.

Lähetä hakemus vain yhtä asiointitapaa käyttäen. Käytettäessä Aluehallinnon asiointipalvelua tai ELY-keskusten yleistä asiointilomaketta, hakemusta ei tarvitse enää toimittaa postitse.

Liitä hakemukseen

Hakemuksen mukana aina toimitettavat liitteet

Liitteet toimitetaan samanaikaisesti hakemuksen tekemisen yhteydessä sähköisen verkkoasioinnin kautta. Käsittelyn helpottamiseksi liitteet tulee tallentaa yhdeksi PDF-tiedostoksi. Tiedoston sisällä liitteiden on hyvä olla seuraavassa järjestyksessä:

  • Kiinteisterekisteriote/yksityistiet (KTJ-ote). Tiekuntavaatimuksen täyttyminen tarkistetaan Maamittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistötietojärjestelmästä saatavalla rekisteriotteella ja karttaliitteellä, johon tien vaikutusalueen pysyvä asutus tulee merkitä.
  • Digiroad-tosite. Väylän ylläpitämä kansallinen tie- ja katuverkon tietojärjestelmä.
  • Tiekunnan kokouksen pöytäkirja, jossa tulee olla päätökset hankkeeseen ryhtymisestä, avustuksen hakemisesta ELY-keskuksesta, päätös avustuksen vastaanottamisesta ja päätös henkilön valtuuttamisesta sähköiseen asiointiin. Tiekunnan yleinen kokous voi antaa myös mahdolliset muut valtuutukset tiekunnan toimielimelle.  
  • Työselite, miksi perusparantaminen on tarpeen ja mitä toimenpiteitä hanke sisältää
  • Työselitteen karttaliitte (karttaliitteestä käy selville paaluväleittäin mitä tehdään missäkin kohtaa)
  • Poikkileikkaus perusparannettavasta tiestä, josta käy selville murskevahvuudet kerroksittain
  • Suoritepohjainen kustannusarvio (xlsx), josta tulee ilmetä materiaali- ja työmäärät eriteltyinä. Hinnat ilmoitetaan eriteltyinä ja arvonlisäverollisina.  
  • Muut tarvittavat liitteet

Tarvittaessa toimitettavat liitteet

  • aukkolausunto (silta- tai rumpuaukon mitoitukseen liittyvä asiantuntijalausunto)
  • muut luvat, suostumukset ja lausunnot tarvittaessa
  • tiekunnan säännöt, jos tiekunta on vahvistanut sellaiset itselleen

Siltasuunnitelmat ja suuremmat kuin A3 olevat liitteet toimitetaan ensisijaisesti vain sähköisesti. Jos niitä ei ole saatavana sähköisenä, tulee niitä paperisena toimittaa kaksi kappaletta.

Parantamisavustuksen hakemiselle ei ole erityistä määräaikaa. Suositeltavaa on kuitenkin tehdä hakemus viimeistään kesäkaudella ennen suunniteltua töiden tekemisvuotta.

Avustuspäätös

ELY-keskuksen tekemässä myönteisessä avustuspäätöksessä ilmoitetaan hankkeen hyväksytty kokonaiskustannusarvio, avustusprosentin suuruus, avustuksen enimmäismäärä, avustuksen maksuerien määrä sekä päätöksen voimassaoloaika (päätöksenteko päivämäärä - hankkeen vaadittu valmistumispäivämäärä).

Hanke tulee toteuttaa ja kustannusten tulee syntyä päätöksen voimassaoloaikana. Lisäksi viimeisen erän maksatushakemus tulee olla toimitettuna päätöksen voimassaoloaikana.

Avustuksen vastaanottaminen

Tiekunnan on 60 päivän kuluessa avustuspäätöksen saamisesta ilmoitettava, ottaako se avustuksen vastaan.

HUOM! Jos olet hakenut avustusta sähköisen asiointitipalvelun kautta (alk. 1.1.2021), sinun tulee myös ilmoittaa avustuksen vastaanottamisesta sähköisen asoinnin kautta.

Jos olet hakenut avustusta ennen vuotta 2021 ja/tai olet käyttänyt perinteisiä hakulomakkeita, sinun tulee palauttaa alla oleva vastaanottoilmoitus:

Vastaanottoilmoituksessa ilmoitetaan tiekunnan tilinumero sekä tiekunnan nimeämän valvojan nimi ja puhelinnumero sekä tehdäänkö työ omana työnä vai osa- tai kokonaisurakkana. Avustushakemuksen liitteeksi vaadittavasta kokouspöytäkirjaotteesta tulee käydä ilmi tiekunnan päätökset tien perusparantamisesta ja valtionavustuksen hakemisesta ELY-keskuksesta. Samassa kokouksessa tiekunta voi tehdä hankkeen käsittelyprosessin nopeuttamiseksi päätöksen avustuksen vastaanottamisesta. Tiekunta voi myös valtuuttaa hoitokunnan tai toimitsijamiehen ottamaan avustuksen vastaan, jolloin uutta tiekunnan kokousta ei tarvitse pitää uudelleen.

Tiekunnan nimeämältä valvojalta edellytetään alaan liittyvää riittävää teknistä osaamista. Valvojan tulee olla urakoitsijasta riippumaton. Valvojan tiedot ilmoitetaan erillisellä lomakkeella.

Jos tiekunta ei annettuun määräaikaan mennessä ilmoita avustuksen vastaanottamisesta, avustuspäätös raukeaa.

Urakointi/kilpailuttaminen

Yksityistä tiekuntaa pidetään julkisena hankintayksikkönä, mikäli valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön kohteelle myöntämän tuen määrä on yhteensä yli puolet hankinnan arvosta ja tällöin tiekunnan tulee urakoita teettäessään noudattaa hankintasäännöksiä.

Noudatettavaksi tulee Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista eli hankintalaki (1397/2016).

Hankintalakia sovelletaan kansalliset kynnysarvot ja EU-kynnysarvot ylittäviin hankintoihin eli nämä kynnysarvot ylittävät hankinnat täytyy kilpailuttaa hankintalain menettelysäännösten mukaisesti.

Yksityisteillä kysymykseen tulevat käytännössä vain kansalliset kynnysarvot:

  • Tavara- ja palveluhankinnat: 60 000 euroa alv 0 %
  • Rakennusurakat: 150 000 euroa alv 0 %

Jos tiekunta on edellä mainitun hankintalain 6 §:n perusteella velvollinen kilpailuttamaan hankintansa, tiekunnan tulee toimittaa hankintapäätöksen tekemisen jälkeen seuraavat asiakirjat ELY-keskukselle:

  • sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa julkaistu hankintailmoitus
  • tarjouspyyntö
  • saadut tarjoukset
  • hankintapäätös

Näiden asiakirjojen perusteella ELY-keskus valvoo, että hankintalain 5 §:n mukaisena julkisena hankintayksikkönä toimiva tiekunta kilpailuttaa hankintansa asianmukaisesti. Jos tiekunta laiminlyö kilpailutusvelvoitteensa, voidaan valtionavustusta koskeva päätös kumota valtionavustuslain 21 §:n perusteella.

Tarkempia ohjeita kilpailuttamisesta ja hankintasäännösten soveltamisesta yksityiseen tiekuntaan löytyy Traficomin ohjeesta:

ja Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta:

Vaikka tiekunnan hankintojen arvo parantamishankkeessa ei ylittäisikään em. kansallisia kynnysarvoja, ELY-keskus suosittelee tiekuntaa kilpailuttamaan teettämänsä urakat ja muut hankinnat mahdollisten kustannussäästöjen vuoksi

Työn aloitus

Tiekunta saa aloittaa työt sen jälkeen, kun ELY-keskus on tehnyt myönteisen päätöksen ja tiekunta on kirjallisesti ilmoittanut vastaanottavansa avustuksen vastaan. Työn tarkemmasta aloittamisajankohdasta on hyvä ilmoittaa ELY-keskuksen valvojalle puhelimitse tai sähköpostilla.

Työn valmistuminen

Avustuksen saajan on huolehdittava, että hanke valmistuu ja kustannukset syntyvät päätöksen voimassaoloaikana. Hankkeen on valmistuttava ja viimeisen erän maksatushakemus liitteineen tulee olla toimitettuna päätöksen voimassaoloaikana.

Työn valmistumisesta ilmoitetaan ELY-keskukselle kirjallisesti. Hankkeen valmistuminen todetaan ELY-keskuksen edustajan tekemällä lopputarkastuksella.

Mikäli hanke ei näytä valmistuvan ajoissa, tiekunnan tulee hyvissä ajoin kirjallisesti hakea jatkoaikaa hankkeen toteuttamiseen.

Tiekunnan oma työ

Talkootyö on tieosakkaiden omaa työtä, josta ei synny avustuskelpoisia kustannuksia. Tällaisen talkootyön määrän seuraaminen on tiekunnan sisäinen asia. Talkoo-vakuutuksesta aiheutuneet kustannukset voidaan hyväksyä.

Jos työ tehdään tieosakkaiden omana työnä tiemaksuja vastaan, ei kysymyksessä ole vastikkeetta tehty työ. Tällaiset työt ja kustannukset ovat avustuskelpoisia kustannuksia. Hyväksyttävä arvo on henkilötyön osalta 10 euroa työntekijätunnilta. Jos työ tehdään käyttäen traktoria tai muuta vastaavaa työkonetta, työkoneen käyttämisen arvoksi luetaan henkilötyön lisäksi 20 euroa tunnilta. Henkilötyö + konetyö on siis yhteensä 30 euroa tunnilta.

Maksatushakemuksessa on tällaisesta työstä esitettävä tosite, josta käy ilmi

  • tieosakkaan nimi
  • työn tekemisen päivämäärät
  • tehdyn työn kuvaus
  • työmäärä
  • yksikköhinta (em. hyväksyttävään arvoon saakka)
  • yhteishinta
  • mahdollinen arvonlisäveron osuus
  • kuitattujen tiemaksujen määrä

Avustuksen maksaminen

Avustuspäätöksessä on päätetty, kuinka monessa erässä avustus voidaan enintään maksaa.

KEHA-keskus hoitaa liikenteen valtionavustusten maksatustehtävät. Avustuksen maksaminen edellyttää hakijalta ELY-keskuksen kohteeseen myöntämää rahoituspäätöstä. Avustus maksetaan toteutuneita kuluja vastaan.

Sähköisesti toimitettua hakemusta ei tarvitse enää toimittaa postitse.

Tositteesta tai laskusta tulee käydä selville laskutettujen työsuoritusten tai tavaroiden lajit, määrät ja hinnat. Tositteiden asianmukaisuus voidaan varmistaa tiekunnan tiliotteista ja tarvittaessa kirjanpidosta.

Ensimmäinen erä voidaan maksaa ennakkona töiden aloittamisen jälkeen ilman kuluselvitystä. Jos avustus maksetaan kahdessa erässä, voi ensimmäisen erän suuruus olla enintään 50 % valtionavustuksen määrästä. Jos avustuseriä on enemmän kuin kaksi, voi ensimmäisen erän suuruus olla enintään 30 % valtionavustuksen määrästä.

Seuraavat avustuserät maksetaan avustuspäätöksen mukaisesti, kun riittävästi kustannuksia on syntynyt. Välimaksatuksia haettaessa tiekunnan tulee liittää kopiot saapuneista laskuista ja arvio hankkeen tulevista kokonaiskustannuksista. Laskujen ei vielä tässä vaiheessa tarvitse olla maksettuina.

Viimeisen avustuserän hakemuksen toimittamisen yhteydessä annetaan selvitys hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista (Työtilitysluettelo).

Avustusta maksetaan hyväksyttävien, toteutuneiden kustannusten perusteella avustuspäätöksessä esitettyjen avustusprosentin ja avustuksen enimmäismäärän mukaan.

Viimeisen erän maksatushakemukseen liitetään

  • työtilitysten luettelo, jolla selvitetään tositteittain tehdyt työt ja muut kustannukset
  • kopiot tiekunnalle osoitetuista laskuista
  • kopiot maksukuiteista tai tiliotteista, joista käy ilmi, että laskut on maksettu tiekunnan tililtä 
  • tositteet tiemaksuja vastaan tehdyistä töistä (kopiot)
  • kirjanpidon raportit (kunta toteuttajana)
  • hankkeen loppuraportti, jossa hankkeen toteutus, tärkeät rakennusvaiheet sekä lopputulos on selostettu (lisäksi raportin tulee sisältää valokuvat eri rakennusvaiheista)

Viimeinen erä maksetaan, kun työ on valmis ja hyväksytty. Hyväksymiseen liittyy tarvittaessa hankkeen lopputarkastus maastossa, jossa tarkastetaan, onko suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet tehty. Tiekunnan mahdollisesti toimittamat alkuperäiset tositteet palautetaan tiekunnalle maksatuspäätöksen mukana. Maksatuspäätökseen liittyy oikaisuvaatimusosoitus.

Valtionavustukseen oikeuttaviksi kustannuksiksi hyväksytään hankkeen suunnittelusta, parantamistöiden toteutuksesta ja töiden valvonnasta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Hyväksytyt kustannukset on tarkemmin eritelty verkkojulkaisussa:

Toteutuneella kustannuksella tarkoitetaan tiekunnalle osoitettua ja tiekunnan tililtä maksettua laskua.

Arvonlisävero ei ole tukikelpoinen meno, jos avustuksen saaja voi arvonlisäverolain säännösten mukaan vähentää liiketoimintaa varten tekemiinsä hankintoihin sisältyvän veron.

Neuvonta yksityisteiden valtionavustusasioissa

Lisätietoja ja neuvontaa yksityisteiden valtionavustuksista saa Liikenteen asiakaspalvelusta (katso yhteystiedot alempaa).

ELY-keskusten liikennevastuualueen toimialueet:

  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat
  • Kaakkois-Suomen ELY-keskus: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat
  • Keski-Suomen ELY-keskus: Keski-Suomen maakunta
  • Lapin ELY-keskus: Lapin maakunta
  • Pirkanmaan ELY-keskus: Pirkanmaan maakunta
  • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat
  • Pohjois-Savon ELY-keskus: Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat
  • Uudenmaan ELY-keskus: Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus: Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat
  • ELY-keskusten alueet kartalla
  • ELY-keskusten yhteystiedot

 


Alueellista tietoa


Ota yhteyttä

Liikenteen asiakaspalvelu

Neuvonta yksityisteiden valtionavustusasioissa

  • Yksityistieapuri (ELY-keskus) opastaa asioinnin alkuun
  • 0295 020 603 ma-pe klo 9-15, (pvm/mpm)
  • Chat-palvelussa asiakasneuvoja paikalla ma-pe klo 9-15 (muuna aikana virtuaalineuvoja)
  • sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi

Päivitetty: 10.11.2023