Navigointivalikko
Uutiset 2019

Koulutusohjelmalla kansainvälisiä osaajia yrityksille (Pohjois-Savo)

ELY-keskus oli mukana käynnistämässä tämän vuoden helmikuun alussa noin puoli vuotta kestävää Kansainvälisen kaupan osaajaksi -koulutusta, jonka avulla edistetään Pohjois-Savon kasvuyritysten kansainvälistymistä kouluttamalla alalle osaajia. Kouluttajana koulutusohjelmassa toimii Business Savo.

- Tavoitteena on tukea yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Koulutuksella halutaan helpottaa osaajien saamista yrityksiin, jotka pyrkivät kansainvälisille markkinoille tai jo toimivat siellä, Pohjois-Savon ELY-keskuksen kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Markku Koponen kertoo.

Koulutus on tarkoitettu korkeasti koulutetuille henkilöille, joiden osaamista kehitetään kansainvälistymiseen liittyvissä tehtävissä. Koulutukseen osallistuvien henkilöiden osaamista lisätään mm. kansainvälisen myynnin, digitaalisen markkinoinnin, tuotteistamisen ja kohdemarkkinakartoituksen tehtävissä. 

Koulutusohjelmassa on mukana yhteistyöyrityksiä, jotka etsivät osaajaa ensin työssäoppimisen kautta. Tavoitteena on, että koulutukseen osallistuvat työllistyvät yhteistyöyrityksiin osaamisen karttuessa. Koulutuksen yhteistyöyrityksinä toimivat Dream Circus, Partanen&Lamusuo, Kurko Crane, Kalalappi, Savonia Grasshopper, Arctic Team, Heart2Save, Probitat, Aniverse ja Lasilinkki.

Lisätietoa Pohjois-Savon ELY-keskuksen tarjoamista yrityksen kansainvälistymistä tukevista palveluista voit kysyä kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Markku Koposelta.


Markku Koponen
Senior Advisor, Team Finland Services
Pohjois-Savon ELY-keskus
+358 295 016 026, markku.koponen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa