Uutiset 2014

Uutiset

Kotouttaminen vaatii ponnisteluja niin kotouttajalta kuin kotoutujalta (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Suomen alueellisen ETNOn kokouksessa 4.6.2014 käsiteltiin vähemmistöjen koulutusta, työllistymistä ja integroimista yhteiskuntaan

Vuorovaikutus kulttuurien välillä ja maahanmuuttajanuorten sitouttaminen peruskoulun jälkeisiin opintoihin ovat merkittävä haaste kotouttamistyölle. Moni putoaa peruskoulun jälkeen työttömyysloukkuun, johon voi helposti jäädä vuosiksi. Hanketyöllistäminen on yksi keino kohentaa tilannetta. Ongelma on, että asenteet maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan ovat toisinaan kielteisiä.

Maahanmuuttajien työttömyystilastot ovat karua luettavaa: ulkomaalaisten työttömyysprosentti oli viime vuonna yli 35 prosenttia Pohjois-Pohjanmaalla. Hanna Määttä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta kertoo, että tavoitteena on saada työttömyysprosentti laskemaan reiluun 20 prosenttiin.

Pohjois-Pohjanmaalla on mahdollisuuksia. Pyhäjoen ydinvoimahankkeen on toteutuessaan arvioitu työllistävän muutaman tuhatta henkilöä, ja lisäksi alueelle on suunnitteilla kaivostyömaita. Vähemmistöjen keskuudessa huolena on, että kunnissa työpaikat jaellaan tiskin alta suhteilla. Ne eivät koskaan näy avoimissa hauissa.

Kokemukset osoittavat, että kunnissa suhtautuminen maahanmuuttajiin ja pakolaisten vastaanottoon voi vaihdella. Usein laskelmissa keskitytään siihen, missä vaiheessa heistä tulee kunnan kannalta tuottavia, eikä vastaanottamista ja kotouttamista välttämättä nähdä itseisarvona. Pakolaiset saatetaan nähdä kulueränä, johon kunta ei ole valmis sitoutumaan. "Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla ainoastaan neljä kuntaa ottaa vastaan pakolaisia", Hanna Määttä sanoo.

Työtä maahanmuuttajien kotoutumisen eteen tehdään jatkuvasti. Raija Mikkonen Kainuun ELY-keskuksesta kertoo, että Kainuussa maahanmuuttajien kotoutuminen on jatkuvassa seurannassa. Esimerkiksi Espanjasta Suomeen rekrytoitujen lääkäreiden ja kotoutumista kartoitetaan prosessin edetessä.

Sitoutuminen onnistumisen tae

                                    ETNO
  • Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO on valtioneuvoston asettama laajapohjainen asiantuntijaelin, jonka tarkoituksena on kehittää vuorovaikutusta sekä avustaa ministeriöitä etnisesti yhdenvertaisen ja monimuotoisen yhteiskunnan kehittämisessä.
  • Valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi Suomessa on seitsemän alueellista ETNOa.
  • Pohjois-Suomen ETNO toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteydessä, joka koordinoi maahanmuuttoasioita myös Kainuun alueella.
  • Neuvottelukunnan jäsenet edustavat ELY-keskuksia, aluehallintovirastoa sekä keskeisiä kuntia, kansalaisjärjestöjä, työelämän ja elinkeinoelämän osapuolia, maahanmuuttajia sekä etnisiä vähemmistöjä.
  • Kuluvalla kaudella 2011–2015 Pohjois-Suomen ETNOn puheenjohtajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtaja Leila Helaakoski

Peruskoulun jälkeisen koulutuspaikan saamisen vaikeus ja motivaation puute aiheuttavat sen, että nuori tippuu kelkasta jatkokoulutuksessa. Kuilu peruskoulun ja jatkokoulutuksen välillä on yhteinen ongelma kantaväestön kanssa.

Pohjois-Suomen ETNOn jäsenet kokevat, että maahanmuuttajat eivät osaa täysipainoisesti hyödyntää suomalaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia."Olemme saaneet lottovoiton, mutta emme osaa käyttää sitä", he toteavat.

okousedustajat painottavat, että opettajien tulisi kannustaa oppilaita määrätietoisesti hankkiutumaan jatkokoulutukseen. Samoin koulutuksesta saavutettavan hyödyn pitäisi olla selvää. Koulutus ei kuitenkaan ole enää pitkän uran tae.

Monen maahanmuuttajan ongelma on pitkäjänteisyyden puute: "Verkostoitumisen ja koulutuksen eteen pitää nähdä vaivaa", korostaa kokousedustus.

Maahanmuuttajilla on halu menestyä, mutta liian usein jäädään omalle mukavuusalueelle. Onnistunut kotouttaminen edistää maahanmuuttajien integroitumista. Toisaalta holhoava asenne voi helposti aiheuttaa sen, että jäädään kotiin.

Työ on paras tapa kotouttaa", toteavat Pohjois-Suomen ETNOn jäsenet kuin yhdestä suusta.

Lisätietoja:

Johtaja Leila Helaakoski, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus,
puh. 0295 038 051, leila.helaakoski@ely-keskus.fi

Asiantuntija Hanna Määttä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus,
puh. 0295 038 076, hanna.maatta@ely-keskus.fi


Päivitetty