Uutiset 2014

Uutiset

Kivisten peltojen ja vaativien olosuhteiden kehittämä tuoteosaaminen kelpaa myös maailmalla (Etelä-Savon ELY-keskus)

PEL-Tuote Oy Rantasalmella on maatalouden tarvitsemia koneita valmistava perheyritys, josta on kehittynyt vuosien varrella myös yli kolmeenkymmeneen maahan kauppaa tekevä vientiyritys. Lappalaisen perheellä on myös biopellettejä ja -järjestelmiä valmistava ja myyvä yritys Savon Bioenergia Oy. Erikoistuminen, kansainvälistyminen, asiakkaiden tarpeiden mukaan tehtävä tuotedifferointi ja perheyrittäminen ovat yrityksen menestyksen tekijöitä.

Suomen talouden ja vientikaupan hitaasti elpyessä toivo asetetaan erityisesti pk-yrityksiimme. Pk-yritysten osuus viennistä on 13 prosenttia ja niiden osuus on kasvanut tasaisesti. Yritysten kasvaessa myös kansainvälistyminen tulee usein kuvioihin mukaan. PEL-Tuote on erinomainen esimerkki suomalaisesta ja eteläsavolaisesta osaamisesta ja kansainvälistymisen kasvusta yrityksessä hallitun kasvun ja investointien tukemana. Yritys osallistuu säännöllisesti alan kansainvälisille messuille hakiessaan asiakkaita ja kumppaneita. Myös toimialaa koskeva ennakointitieto ja trendit maailmalla kiinnostavat.

PEL-Tuote vie liikevaihdostaan vajaan puolet. EU:n sisäkaupan lisäksi yrityksen tuotteita viedään jo yli kolmeenkymmeneen maahan esimerkiksi Venäjälle, Viroon, Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Afrikkaan. Venäjän tilanne huolestuttaa, kuten monessa yrityksessä Suomessa nykyään. Toimitusjohtaja Mikko Lappalainen pitää yhtenä yrityksen vahvuutena viennin kautta saavutettuja useampia tukijalkoja yritystoimintaan.

Menestys löytyy omien vahvuuksien tuntemisesta ja niiden käyttämisestä yritystoimintaan

Maatalouskoneiden valmistajia on paljon ja kilpailu on kovaa. Jokaisen yrittäjän on löydettävä tuotteestaan asiakkaan saama hyöty, jota kilpailijalla ei mielellään ole. PEL-tuote on erikoistunut kivisten peltojen haasteellisiin olosuhteisiin, osaa räätälöidä tuotteensa asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Perhe hoitaa Suomessa itse suuren osan tuotteiden markkinoinnista ja myynnistä ja perheyrittäjyys jo sinänsä on vahvuus. Mikko Lappalainen pitää myös etuna yrityksen useasta tuotteesta koostuvaa tuotevalikoimaa.

Julkiset palvelut tunnetaan ja niitä käytetään

Julkiset palvelut ja erityisesti rahoitus on toimitusjohtaja Mikko Lappalaisen mielestä mahdollistanut yrityksen haluamien investointien toteutumisen ja toisaalta rahoittajien tuki markkina- ym. selvitysten teettämiseen on tervetullutta yritykseen, jonka markkina-alueet laajenevat jatkuvasti. Erityisen hyvänä hän on pitänyt Etelä-Savon ELY-keskuksen henkilöstöstä löytyvää konsultoivaa keskustelua toimintaan liittyvistä suunnitelmista ja ajatuksista. Toisaalta julkisesta rahoituksesta saatava tuki erittäin kalliille messuosallistumisille on usein riittämätöntä ja kattaa vain pienen osan kuluista. Messuilla on havaittu, että myös joissain Euroopan maissa julkinen tuki messuosallistumisiin on merkittävästi parempi kuin Suomessa. Kansainvälistymistä edistävien organisaatioiden järjestämiin yritysten vienninedistämismatkoihin Mikko Lappalainen ehdottaa tarkempaa kohdennusta niin, että osallistujat olisivat samalta toimialalta, jolloin matkasta saatava hyöty kasvaisi.

Toimitusjohtaja Mikko Lappalainen (keskellä) ja kokoonpanotiimi -käsittelyssä Livakka-lietteenkäsittelylaite.
    
Yritys            
Rantasalmen maaseudulla sijaitseva PEL-Tuote Oy on vuona 1984 perustettu perheyritys. Osakeyhtiöksi PEL-Tuote muuttui 1994 omistajina Mikko, Jussi, Lea ja Pekka Lappalainen. Liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja yrityksen palveluksessa on 37 henkeä.  Etelä-Savon vuoden yrittäjä -palkinto myönnettiin yritykselle 2012.

Tuotteet            
Yrityksen tärkein vientituote on Kivi-Pekka kivenkeräyskone, Savon kivisillä pelloilla moneen kertaan testattu ja hyväksi koettu. Kivi-Pekka koneiden valmistus alkoi vuonna1997. Koneet räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan ja kotimaan myynnin lisäksi niitä viedään eri puolille maailmaa. Yrityksessä valmistetaan lisäksi lautasmuokkaimia, multivaattoreita, nurmijyriä ja Livakka-lietteenkäsittelylaitteita. Puupelletit ja pellettijärjestelmät kuuluvat myös perheyritykselle. Niitä myydään Savon Bioenergian nimellä.

Kansainvälinen kauppa       
PEL-Tuote on vientiyritys, viennin osuus liikevaihdosta on vajaa puolet. Yrityksen viennistä noin puolet menee EU-alueelle. Yrityksen tuotteita viedään jo yli kolmeenkymmeneen maahan kuten Venäjälle ja Viroon, mutta myös esimerkiksi Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja kehittyville vientimarkkinoille Afrikkaan.

ELY-keskuksen antama tuki    
PEL-Tuote Oy on saanut vuosien varrella ELY-keskuksesta rahoitusta yrityksen investointeihin ja kehittämiseen, kuljetustukea sekä osallistunut pitkä- ja lyhytkestoiseen yritysvalmennukseen ja neuvontaan. Uusin ELY-keskuksen pitkäkestoisista koulutuksista "Talouden ja tuottavuuden johtaminen" saa osallistujan myös PEL-Tuote Oy:stä.

Kuvat ja teksti: Maaret Kaksonen 


Päivitetty