Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Perhevapaalaisille tarjolla uudenlaista työelämään siirtymistä helpottavaa valmennusta

Perhevapaalta työllistyminen -hankkeen logo.

Sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Uudenmaan ELY-keskuksen yhteistyönä valmisteleman Perhevapaalta työelämään –hankkeen valmennuspalvelut ovat alkamassa marraskuun aikana. Valmennus on suunnattu kaikille perhevapaalla oleville vanhemmille, jotka kykenevät osallistumaan kotimaisilla kielillä toteutettavaan palveluun. Palvelut päättyvät kesä-heinäkuun vaihteessa 2020.


Perhevapaalaisten työllistyminen on ajankohtainen kysymys, ja se on nostettu näkyvästi esille myös Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa. Perhevapaalla oleville vanhemmille suunnattuja työelämäpalveluita ei ole juurikaan ennen ollut tarjolla. Viranomaisten hallinnonrajat ylittävällä yhteistyöllä valmistelema Perhevapaalta työelämään –pilottihanke ja sen yhteydessä järjestettävät palvelut paikkaavat juuri tätä puutetta ja tarjoavat perhevapaalaisille uudenlaisen mahdollisuuden omien työelämään liittyvien epävarmuuksien ratkaisuille.

Hankkeen palvelut on suunnattu eri työmarkkina-asemissa oleville perhevapaalaisille. Palvelujen sisältö on suunniteltu siten, että niistä hyötyvät niin jo työsuhteessa olevat kuin työttömät, korkeasti koulutetut ja matalamman koulutustason omaavat perhevapaalaiset. Palvelujen tavoitteena on edistää asiakkaiden paluuta perhevapaalta työmarkkinoille siten, että asiakkailla on palvelun jälkeen selkeät tiedot työelämään palaamista sujuvoittavista vaihtoehdoista.

Valmennus on sisällöltään erittäin monipuolinen ja huomioi erilaisissa työmarkkinatilanteissa olevat perhevapaalaiset. Palvelussa asiakkaat saavat erityisesti itsetunnon, voimavarojen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen liittyvää tukea. Lisäksi valmennus keskittyy työnhakuvalmiuksien kehittämiseen, ammatinvalinnan ohjaukseen ja koulutusvaihtoehtojen selventämiseen sekä yrittäjyyden mahdollisuuksien esiintuonnin teemoihin. Palvelun keskiössä on perhevapaalla olevien vanhempien jo olemassa olevien taitojen esiin tuominen ja palvelun sisältö räätälöidään jokaiselle osallistujalle sopivaksi aina asiakkaiden omista lähtökohdista. Palvelu koostuu kuudesta ryhmävalmennuskerrasta ja kuudesta yksilövalmennuskerrasta, joiden yhteydessä asiakkaille laaditaan työelämään siirtymistä tukeva etenemissuunnitelma.

Palvelua järjestetään viiden maakunnan alueella. Uudellamaalla palvelun järjestämispaikkakuntia ovat Lohja, Vihti ja Keusoten toiminta-alue (Keusoten palvelu järjestetään Järvenpäässä), Lapissa palvelua on tarjolla Rovaniemellä, Kittilässä ja Torniossa. Etelä-Savossa palvelua järjestetään Sosterin toiminta-alueella (palvelu järjestetään Savonlinnassa) ja Essoten toiminta-alueella (palvelu järjestetään Mikkelissä). Kymenlaaksosta on mukana Kymsote (palvelu toteutetaan Kotkassa) ja Keski-Pohjanmaalta Soite (palvelun järjestämispaikkakuntana on Kokkola). Oman alueesi tai kunnan palveluun voit hakeutua, mikäli asut hankkeessa mukana olevan kunnan tai sote-yhtymän toiminta-alueella. Tämän tiedotteen alta löydät linkin hankkeen internetsivuille, jossa on esitelty tarkemmin hankkeessa mukana olevat kunnat ja sote-yhtymät, joiden alueelta palveluun voi ilmoittautua.

Palvelun toteuttajina toimivat kokeneet valmennuspalvelujen tuottamiseen erikoistuneet tahot, Spring House Oy (Lohja, Vihti, Kokkola ja Savonlinna), CareeriaPlus (Keusoten toiminta-alue), Lapin yliopisto (Rovaniemi), Lappia-Koulutus Oy (Tornio), Tamora Oy (Kittilä), Tulosmarkat Oy (Kotka) sekä Aamos Group Oy (Mikkeli).

Valmennus perustuu täysin palvelusta kiinnostuneiden asiakkaiden vapaaehtoisuuteen ja hanketta markkinoidaan kohderyhmälle neuvolakäyntien yhteydessä. Ilmoittautuminen palveluun tapahtuu hankkeen nettisivuilla olevan linkin välityksellä tai suoraan neuvolakäynnin yhteydessä. Palveluun osallistuvien vanhempien lapsille on järjestetty lastenhoito valmennuksen ajaksi. Palvelujen tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta tullaan tekemään ulkopuolinen, riippumaton arviointitutkimus.

Palvelujen päätyttyä hankkeesta saadut hyvät käytänteet pyritään juurruttamaan pysyvästi osaksi palvelujärjestelmää, jolla tuotetaan työelämäpalveluja perhevapaalaisille lähipalveluina perhekeskuksissa.

 

Hankkeen palveluista ja itse hankkeesta löydät tietoa myös hankkeen sosiaalisen median kanavien kautta: 

Lisätietoja hankkeesta antavat:

  • Projektipäällikkö Saija Salento, 0295 021 045, saija.salento(at)ely-keskus.fi
  • Projektisuunnittelija Toni Ruokonen, 0295 021 048, toni.ruokonen(at)ely-keskus.fi

Alueellista tietoa