Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Kuopion Energian kaukojäähdytyslaitoksen vesistöputkiurakan valmistuminen saattaa viivästyä (Pohjois-Savo)

Neulalahdessa käynnissä olevan kaukojäähdytyslaitoksen vesistöputkiurakan valmistuminen voi viivästyä suunnitellusta aikataulusta. Vesistöputkiurakka oli tarkoitus valmistua vuoden 2019 loppuun mennessä. Vesistöputki vaurioitui upotustyössä ilmenneiden asennusongelmien seurauksena. Vaurioista johtuen osa jo tehdystä putkilinjasta joudutaan uusimaan.

ELY-keskuksen lausunnon mukaisesti osa vaurioituneesta putkesta jätetään järven pohjaan puolustusvoimien aiemmin putkea varten raivatulle alueelle. Lausunnon mukaisesti pohjaan jäävää putkea ei myöhemminkään tule kaivaa, siirtää tai tehdä muitakaan toimenpiteitä, millä häirittäisiin haitta-aineita sisältävää pohjasedimenttiä. Tällöin vauriosta ei pääse aiheutumaan haittaa ympäristölle. Urakoitsija pyrkii kirimään aikataulua kiinni niin, että urakka saadaan valmistumaan aikataulun mukaisesti. Valmistumisen aikatauluun vaikuttaa merkittävästi loppuvuoden sää.

 

Lisätietoja
Petri Turtiainen, projektipäällikkö, Kuopion Energia Oy, puh. 040 709 7621
Jussi-Pekka Järvinen, ympäristöylitarkastaja, Pohjois-Savon ELY -keskus, ympäristövastuuyksikkö, puh. 040 5842399


Alueellista tietoa