Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Pohjois-Savon ELY-keskus ei kannata esitystä kasvupalveluviraston perustamisesta (Pohjois-Savo)

Osana kasvupalvelu- ja maakuntauudistuksen lakivalmistelua lakiluonnoksessa Kasvupalveluvirastosta ehdotetaan, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA) jatkaisi kasvupalveluja vastaavien tietohallintopalvelujensa tuottamista valtiolle ja maakunnille. Kehittämis- ja hallintokeskuksen nimi muutettaisiin Kasvupalveluvirastoksi. Pohjois-Savon ELY-keskus otti kantaa lakiluonnokseen lausunnossaan 17.10.2018.

Lausunnossaan Pohjois-Savon ELY-keskus pitää ensisijaisena vaihtoehtona, että työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan digipalvelut olisivat jatkossa osa maakuntien omistaman Vimana Oy:n tehtäviä. Toissijaisena vaihtoehtona se esittää valtion ja maakuntien yhteisesti omistamaa kasvupalveluyhtiötä.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Virranta toteaa, että lain tavoitteet yhtenäisen asiakastiedon sekä yhtenäisten tietojärjestelmien ja sähköisten palvelujen kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi ovat sinänsä kannatettavia asiakkaiden tasavertaisen kohtelun ja palvelujen saatavuuden kannalta. -Tähän ei kuitenkaan tarvita erillistä valtion virastoa, Virranta sanoo.

Lakiehdotuksessa ei huomioida kasvupalveluiden kytkeytymistä maakunnan muihin palvelukokonaisuuksiin. Yhdenmukaisia ratkaisuja ja keskitettyjä menettelyjä yhden hallinnonalan näkökulmasta korostava kasvupalveluvirasto ei edistä palveluintegraatiota ja kustannustehokasta palvelujen järjestämistä erilaisissa maakunnissa.

Maksatustehtävät tulisi antaa maakunnille tehtäväksi ilman siirtymäaikaa 1.1.2021. ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että se ei näe järkevänä, että virastolle suunnitellut maakuntien myöntämien eräiden tukien ja korvausten maksamiseen liittyvät tehtävät annettaisiin maakuntien tehtäväksi vasta siirtymäkauden jälkeen. Tämä asettaa muun muassa siirtyvän henkilöstön epätasa-arvoiseen asemaan ja heidän tosiasiallinen asema uudistuksessa heikkenee merkittävästi.

Nykyisten keskitetysti hoidettujen palvelujen määrärahat pitää siirtää tulevien maakuntien käyttöön

Kasvupalveluviraston keskeisenä tehtävänä olisi lakiluonnoksen mukaan valtion ja maakuntien yhdessä käyttämien työ- ja elinkeinohallinnon sähköisten ja digitaalisten palvelujen sekä tietojärjestelmien ja alustojen tuottaminen ja ylläpitäminen. Kasvupalveluvirastoon siirrettäisiin myös työ- ja elinkeinohallinnon valtakunnallisessa asiakaspalvelukeskuksessa hoidettavat sähköisten ja digitaalisten palvelujen käytön tukea koskevat tehtävät. 

ELY-keskuksen mielestä nykyiset KEHA-keskukselle osoitetut määrärahat tulee siirtää lyhentämättömänä maakuntien yleiskatteelliseen rahoitukseen, koska ne ovat nytkin ELY-keskusten rahaa. Maakunnat tulevat rakentamaan omat asiakaspalvelunsa, jonka vuoksi nykymuotoisena työ- ja elinkeinopalvelujen asiakaspalvelukeskus muuttuu pääosin tarpeettomaksi, eikä päällekkäisiä järjestelmiä kannata luoda. Maakunnat tulevat organisoimaan asiakaspalvelunsa itsenäisesti tai palveluntuottajien kanssa. Asiakaspalvelukeskuksen puhelinpalvelun tehtävänä on yhtenäisen valtakunnallisen palveluprosessin neuvonta. ELY-keskus näkee, että tällaiselle yhtenäisen palveluprosessin neuvonnalle ei ole jatkossa tarvetta, koska maakunnat järjestävät palvelunsa ja palvelukokonaisuutensa omien asiakastarpeidensa mukaan.

Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ei käy ilmi, miten mahdollisesti perustettavan kasvupalveluviraston rahoitus on tarkoitus järjestää. Lausunnossaan ELY-keskus toteaa, että rahoitusvastuu mahdollisesta valtion virastosta tulisi tässä tapauksessa olla valtiolla, koska tuotetut palvelut liittyvä valtion järjestelmiin (niiden ylläpitoon ja kehittämiseen) tai yleisiin valtion säätämiin lakeihin ja säännöksiin sekä siihen liittyvään mahdolliseen yleisneuvontaan. Tältä osin valtion tulisi järjestää uuden viraston rahoitus muilla keinoin, kuin käyttämällä siihen ELY-keskusten määrärahoja.

Liitteet:

Lisätietoja:
ylijohtaja Kari Virranta, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 699, kari.virranta(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa